Juutalaisuus arjessa

Se, kuinka paljon juutalaisuus kunkin juutalaisen arjessa näkyy, on kiinni niin suuntauksesta, johon hän kuuluu kuin hänestä itsestään. Täältä löydät kuitenkin joitain yleisimpiä aspekteja.

Rukoukset

Riippuen siitä, kuinka uskonnollinen juutalainen on, alkaa hänen päivänsä rukouksella heti hänen avatessaan silmänsä, mille hetkelle on oma rukouksensa. Päivässä on kolme rukousajankohtaa: shacharit eli aamupalvelus, iltapäivästä rukoiltava mincha sekä illalla pidettävä iltapalvelus ma’ariv. Kussakin luetaan tietyt rukoukset tietyssä järjestyksessä. Perinteisessä juutalaisuudessa tällaiset tiettyyn aikaan sidotut mitzvot ovat koskeneet vain miehiä, mutta reformijuutalaisuudessa ne koskevat näin halutessaan ihan kaikkia.

Palvelukset vaativat minyanin eli vähintään kymmenestä bar/ bat mitzva-iän ylittäneestä juutalaisesta muodostuvan ryhmän. Yhdistettynä nykyarjen vaatimuksiin ja aikatauluihin sekä Israelin ulkopuoliseen todellisuuteen, missä juutalaiset ovat pahimmillaan todella pieni vähemmistö, eikä synagogia ei ole joka kadun kulmassa eikä välttämättä edes henkilön asuinkaupungissa (esim. Suomessa synagogia on koko maassa vain kaksi), käyvät reformijuutalaiset synagogassa/ osallistuvat palveluksiin lähinnä sapattina ja juhlapyhinä.

Vähimmäisvaatimus on, että jokainen juutalainen lukisi sheman kahdesti päivässä, aamulla ja illalla. Sheman sanat lausuessaan hän vahvistaa uskonsa juutalaisuuden ydinajatukseen: yhteen jakamattomaan jumalaan. Shema muodostaa myös sanat, jotka juutalaisen tulisi lausua viimeisellä henkäyksellään.

Berachot eli siunaukset

Berachot eli siunaukset (yksikkö b’racha) saattelevat uskonnollisen juutalaisen arkea aamusta iltaan. Sellainen lausutaan esimerkiksi ennen ruokailua (eri tyyppisille ruoille on omat b’rachansa) tai tiettyjen asioiden, kuten sapattikynttilöiden sytyttämisen jälkeen. Melkeinpä joka tilanteeseen löytyy oma b’rachansa, oli kyse sitten hyvien uutisten saamisesta, valtameren näkemisestä tai sateenkaaren todistamisesta.

B’rachot noudattavat tiettyä kaavaa, ja alkavat aina sanoilla Barukh ata Adonai, Elokheinu Melekh ha-Olam, eli Siunattu olet sinä Herrani, Jumalamme, maailman(kaikkeuden) kuningas. Niiden tehtävä on siis jatkuvasti muistuttaa niistä kaikista jokapäiväisessä elämässämme kohtaamistamme asioista, jotka Jumala on iloksemme luonut, olla tietoinen niistä, osoittaa kiitollisuutta ja olla ottamatta niitä itsestäänselvyytenä.

Mezuza

Juutalaisen kodin ovenpielessä tulijaa tervehtii mezuza, pitkänmallinen kotelo, jonka sisältä löytyy rullalle käärittynä kaksi Tooran säettä (5. Moos. 6:4-9 sekä 11:13-21). Toinen näistä jakeista on juurikin edellä mainittu shema.

Juutalaisille annettujen määräysten mukaan sellainen tulee olla jokaisen tietyt kriteerit täyttävään huoneeseen vievässä oviaukossa. Traditiosta johtuen se on tapana kiinnittää vinoon ja oven oikeanpuoleiseen seinään. Mezuzan kiinnittäminen on ensimmäisiä asioita, mitä juutalainen tekee uuteen kotiin muuttaessaan ja sitä varten lausutaan tietty b’racha eli siunaus.

Mitä uskonnollisempi juutalainen on, sitä todennäköisemmin hän huomioi mezuzan aina sellaisen ohi kulkiessaan. Tämä tapahtuu koskettamalla mezuzaa keveästi oikean käden sormilla ja sitten suutelemalla mezuzaa koskettaneita sormia viemällä ne huulilleen. Näin toimiminen on verrattavissa siihen, että ihminen lausuisi kyseisten jakeiden muodostaman rukouksen ääneen.

Juutalainen koti

Se, kuinka paljon juutalaisuus näkyy ihmisessä tai hänen kodissaan riippuu niin uskonnollisuuden asteesta kuin yksilöstä itsestään. Edellä mainitun mezuzan lisäksi kotoa saattaa löytyä seitsenhaarainen kynttelikkö menora, kirjahyllyjä saattaa täyttää Talmudin kaltainen juutalainen kirjallisuus, sivupöydällä saattaa seistä tzedaka-laatikko johon on tapana laittaa rahaa ennen juhlapyhiä ja tiettyinä juutalaisen kalenterin ajanjaksoina. Säästöpossun kaltaisen laatikon täyttyessä siihen kerääntyneet varat lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Seinällä tai ulko-oven läheisyydessä riippuu mahdollisesti kädenmuotoinen hamsa-koriste, johon on kirjoitettu birkat ha-beit, kodille ja sen asukkaille suojelusta pyytävä rukous.  Mikäli ihminen elää juutalaisessa avioliitosta, saattaa seinällä hyvinkin olla kehystettynä myös taidokkaasti tehty; esim. maalauksin tai paperileikkauksin koristeltu ketuba, avioliittodistus.

Kodeista saattaa löytyä muutakin juutalaisesineistöä, kuten tiettyinä juhlapyhinä puhallettava, sarvesta valmistettu shofar-torvi, itää eli rukoussuuntaa merkkaava mizrah (yleensä koristeellinen ja vaikuttavaa ammattitaitoa osoittava paperileikkaus), sapattina käytettävät kynttilänjalat, viinin siunaamiseen tarvittava kiddush-kuppi tai erityisestä kynttilänjalasta, besamim-mausteastiasta sekä kiddush-kupista koostuva havdala-setti, jota käytetään viikoittaisen sapatin päättävän seremonian suorittamiseen.

Eri juhlapyhinä esiin pääsevät siihen liittyvät esineet: sapattina challah peitetään omalla liinallaan, hanukkana ikkunalaudalla palaa hanukkia, kahdeksanhaarainen kynttelikkö ja pöydän ääressä pyöritetään dreidel-hyrrää. Pesach-pöytää koristavat niin erityinen, aterian seitsemälle rituaaliselle ruoalle omat paikkansa omaava lautanen sekä ainoan tuona juhlapyhänä sallitun leivän, matzan, tarjoiluun tehdyt astiat tai tekstiilit.

Juutalaisuuden symbolit

Israelin ulkopuolella (tai isompien juutalaisyhteisöjen ulkopuolella) näkee hyvin harvoin ketään, jonka vaatetus, asusteet tai käyttämät korut kertoisivat hänen olevan juutalainen. Näihin kuuluu miesten (tai, reformisuuntauksissa halutessaan myös naisten) käyttämä kipa taikka korut, joissa toistuvia teemoja ovat Daavidin tähti, Jumalaa kuvaava kirjainyhdistelmä chai, hamsa tai Välimeren kulttuureista tuttu pahan silmän karkottaja. Tähän syynä ovat koko ajan huolestuttavammaksi nouseva turvallisuustilanne, jossa juutalaiset ovat viharikosten uhreja listaavien tilastojen kärjessä.

Juutalainen ruokavalio

Kashrut on nimitys juutalaiselle ruokavaliota koskevalle säännöstölle, jossa raaka-aine on joko kosher (syötäväksi kelpaava) tai treif (juutalaisilta kielletty. Eläimistä kosher-eläimiä ovat nisäkkäät, jotka märehtivät ruokansa ja joilla on halkinainen sorkka (esim. lehmä, lammas) suurin osa linnuista (ei kuitenkaan esim. petolinnut) sekä kalat, joilla on näkyvät suomut ja kidukset.  Loput (kuten sika ja äyriäiset) ovat treif ja näistä pidättäytyminen on tyypillisesti jotain, mistä myös reformijuutalaiset pitävät kiinni.

Ollakseen kosher, tulee lihaeläimet myös teurastaa tiettyjen sääntöjen mukaan. Itsestään kuolleita eläimiä ei saa syödä, eikä myöskään elävästä eläimestä otettuja ruhonosia. Tämän tekee shokhet, eli kyseiset rituaaliset äännöt tunteva teurastaja. Tätä ennen lausutaan tilannetta koskeva oma b’rachansa. Itse teurastus tapahtuu samalla tapaa kuin halal-teurastuksessa: katkaisemalla eläimen kaulavaltimo ja vuodattamalla eläin sitten verestään (veri on niin ikään treif).

Tämän jälkeen kuollut eläin tarkastetaan mahdollisten epämuodostumien ja vikojen varalta. Mikäli niitä löytyy, on eläin epäpuhdas, eikä täten täytä kosher- vaatimuksia. Eläintä ei tule kuitenkaan haaskata, vaan se voidaan myydä ei-juutalaisten käytettäväksi. Shohetin tehtäviin kuuluu myös poistaa eläimestä tietyt osat, jotka on Tooran mukaan kiellettyjä (1. Moos. 32:33, 3. Moos. 7: 23-25). Näihin kuuluu myös veri.

Kosher- ja treif- luokittelun lisäksi kashrutiin kuuluu jaottelu lihatuotteisiin (hepreaksi bashari/jiddishiksi fleishige ), maitotuotteisiin (halavi/milchige) sekä tuotteisiin, jotka ovat ns. neutraaleja (parve). Viimeksi mainittuihin kuuluvat mm. kala, kananmunat, vihannekset, pavut, viljatuotteet, pähkinät ja hedelmät. Niitä voidaan valmistaa ja tarjoilla niin liha- kuin maitotuotteiden kanssa, mutta liha- ja maitotuotteita ei saa valmistaa tai tarjoilla yhdessä (2. Moos. 23:19 , 2. Moos. 34:26) vaan maitotuotteiden nauttimisen jälkeen täytyy odottaa puoli tuntia (ja syödä jotain parvea) ennen lihatuotteiden syömistä. Liharuokien jälkeen odotusaika vaihtelee suuntauksesta ja etnisyydestä (ashkenaasi/ sefardi) riippuen kolmesta kuuteen tuntiin. Kasvisperäiset maitotuotteiden korvikkeet (soijamaito, kaurafraiche jne.) ovat parve, eli niitä voi käyttää myös liha-aterioiden valmistamiseen ja tarjoiluun. Vaikka Suomessakin myytävä maito lasketaan kosheriksi, nousee juustojen kohdalla ongelmaksi se, että niiden juoksute on eläinperäistä.

Uskonnollisissa juutalaisissa kodeissa asia on ratkaistu joko siten, että molempien valmistukseen, tarjoiluun ja puhdistamiseen on omat astiansa ja välineensä, toisissa keittiötä ja sen varustusta käytetään vain joko liha – tai maitotuotteiden valmistukseen (eli ne ovat joko bashari tai halavi). Kashrut- sääntöjen noudattaminen vaihtelee suuntauksesta ja yksilöistä toiseen. Tähän vaikuttavat yleensä myös käytännön seikat kuten se, onko kosher-lihaa ylipäätään saatavilla, onko maassa olemassa kosher-ravintoloita jne. Osa pitää kosheria kotona, muttei sen ulkopuolella, osa syö ravintolassa vain kalaa tai kasvis/ vegaaniruokia. Jotkut vetävät rajan sikaan ja äyriäisiin, jotkut saattavat syödä niitäkin.

Kaikki Suomessa myytävä kosher-liha tuodaan ulkomailta pakastettuna. Käytännössä sitä saa vain yhdestä helsinkiläisestä supermarketista sekä netissä toimivasta kosher-kaupasta. Kosher-ravintoloita Suomessa ei ole lainkaan.

Muiden, ihan tavallisissa kaupoissa myytävien, kosher-sertifioitujen elintarvikkeiden listan löydät täältä.

Sapatti

Sapatti on joka viikko toistuva hengähdystauko, joka alati hektistyvässä nykyajassa vetoaa myös moniin liberaalimpiin juutalaisiinkin. Perinteisesti säädökset koskien sitä, mikä sapattina on kiellettyä ovat hyvin tiukat (ei valojen sytyttämistä tai sammuttamista, ei autolla ajoa, ei minkäänlaisten sähkölaitteiden/ tekniikan käyttöä…) mutta reformijuutalaisuudessa asennoituminen on vapaampaa ja jättää linjaukset siitä, mihin kukin rajansa vetää, henkilön itsensä päätettäviksi. Monen kohdalla tähän vaikuttavat myös esim. työvuorojen kaltaiset asiat, joihin yksittäisellä työntekijällä ei monestikaan ole sananvaltaa.

Sapatti on kuitenkin lahja, joka olisi hyvä huomioida ja ymmärtää tämän päivän erityisyys, jos ei muuten, niin ainakin sapattikynttilät sytyttämällä. Sapatti antaa myös syyn/ luvan nykyään monen tahon suosittelemaan digipaastoon, jolloin paine jatkuvasti tavoitettavissa olemisesta väistyy levon ja läsnä olemisen tieltä.

Vaikka eivät itseään erityisen uskonnolliseksi luokittelisikaan, on perjantai-illan sapattiateria monen sekulaarinkin juutalaisen kohdalla rakastettu, tärkeät ihmiset yhteen tuova traditio.

Sekulaari juutalaisuus

Sekularisaatio eli maallistuminen on juutalaisuuden parissa ihan yhtä suuri nykyajan tosiasia kuin missä tahansa muussakin uskonnossa. Moni luokittelee itsensä sekulaariksi, mutta identifioituu silti ainakin kulttuurisesti juutalaiseksi. Tämä on verrattavissa tapaluterilaisuuteen: ihminen saattaa esimerkiksi viettää uskontonsa juhlapyhiä (pääsiäinen, joulu / pesah, hanukka) niiden uskonnollista merkitystä sen kummemmin miettimättä. Koska kyseessä on Israelin ulkopuolisessa maailmassa eli diasporassa vähemmistöuskonto, jonka jäsenten määrä voi maassa olla hyvinkin pieni (esimerkiksi Suomessa juutalaiset muodostavat vain n. 0.3 promillea koko maan väestöstä. Suomen juutalaisista lisää täällä), ovat seka-avioliitot koko ajan yleistyvä ilmiö. Niinpä samassa suvussa/ perheessä saatetaan kokoontua viettämään niin suurimpia juutalaisia kuin luterilaisia juhlapyhiä.

Monelle maallistuneelle juutalaiselle Yom Kippur on ainoa kerta vuodesta, kun nämä käyvät synagogassa, jos käyvät. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että juutalainen identiteetti olisi jotain, johon he suhtautuisivat välinpitämättömästi: heillä voi olla hyvinkin vahvoja näkemyksiä esimerkiksi antisemitismin tai Israelin/ juutalaisen kansan selviämisen suhteen.

Vaikka ihminen laskisikin itsensä sekulaariksi, saattaa hän perheineen kuitenkin olla mukana paikallisen juutalaisen seurakunnan/ yhteisön toiminnassa. Mitä suuremmasta ja vakiintuneemmasta yhteisöstä sekä seurakunnasta on kyse, sitä enemmän niillä on myös eri harrastustoimintaa, kuten urheiluseuroja, lukupiirejä, kuoroja ja yhdistyksiä. Esimerkiksi Suomen juutalaisessa yhteisössä on toiminut mm. oma partiolippukuntakin.

Halakhaan eli juutalaiseen lakiin kuuluu periaate dina di malchuta dina, mikä tarkoittaa, että juutalaisten on asuinmaassaan noudatettava sen maan lakia. Käytäntö menee siis meidän tuntemamme ”maassa maan tavalla”- ajattelun yli: siviililainsäädäntöön sitoutuminen on suorastaan uskonnollinen velvollisuus.

Juutalaisuus eri elämänvaiheissa

Juutalaiset rituaalit erityisine esineistöineen luonnehtivat myös elämän eri virstanpylväitä. Juutalaiset häät esimerkiksi vietetään juutalaista kotia symboloivan chuppa– katoksen alla. Mitä isompi (ja uskonnollisempi) yhteisö on, sitä todennäköisemmin sieltä löytyy myös eri yhdistyksiä ja käytäntöjä, joiden kautta pidetään huoli toinen toisesta. Näihin kuuluu mm. bikur cholim, sairaiden luona vierailu.

Yksi koskettavimmista on chevra kadisha, joka puolestaan huolehtii siitä, että jokaista kohdellaan tämän ansaitsemalla arvokkuudella myös kuoleman jälkeen. Yhdistyksen tehtävä on valmistella kunkin kuolleen juutalaisen ruumis juutalaisia hautajaisia varten. Yksin ei jätetä myöskään kuollutta suremaan jääneitä: perinteisesti hautajaisia seuraa seitsemän päivää kestävä suruaika eli shiva, jolloin yhteisö tuo surutaloon ruokaa ja muin keinoin mahdollistaa sen, ettei surijoiden tarvitse keskittyä mihinkään muuhun kuin menetykseensä.

Juutalaisuudessa uskotaan sielun olevan ikuinen ja palaavan Jumalan luo ihmisen kuoltua. siksikin ruumis pyritään saattamaan maahan mahdollisimman pian. Kuolemaan ja hautajaisiin liittyvät perinteet muistuttavat meistä jokaisen olevan kuolemankin edessä tasa-arvoinen: yleensä hyvinkin yksinkertaiset arkut on valmistettu puusta niin, että kaikki sen valmistukseen käytetty materiaali on luonnossa hajoavaa. Polttohautaus ei ole perinteisessä juutalaisuudessa ollut sallittua, mutta reformijuutalaisuudessa yleistyneen käytännön mukaan myös krematoidut vainajat voidaan haudata juutalaiselle hautausmaalle. Niidenkin tulee kuitenkin olla arkussa eikä tuhkien sirottelua hyväksytä.

Juutalaiset ovat perinteisesti pyrkineet hautaamaan kuolleensa mahdollisimman pian, jopa 1-2 päivän kuluttua tämän kuolemasta. Nykyelämässä se on usein mahdotonta (mahdollinen ruumiinavaus, hautajaisten järjestelyt, hyvinkin kaukana asuvien läheisten saaminen paikalle jne.), eikä hautajaisia voida järjestää myöskään sapattina.

Ei-juutalaisen silmiin voi tuntua kummalta, ettei juutalaisiin hautajaisiin ole tapana tuoda kukkia, vaan sen sijaan vainajalle kunnioituksen osoittaminen nähdään mahdollisuutena tehdä tzedakaa eli hyväntekeväisyyttä, esimerkiksi tekemällä lahjoituksen hänelle tärkeään tai läheisten valitsemaan kohteeseen. Kukkia ei tuoda haudoille myöskään niille myöhemmin suuntautuvien vierailujen yhteydessä, vaan juutalaisilla on tapana osoittaa vainajan muistaminen jättämällä kivi hänen hautakivelleen.