Historia

Juutalaisuus – pieni suuri uskonto

Juutalaisuus syntyi uskontona nyky-Israelin alueella liki 4000 vuotta sitten. Se on siis kolmesta maailmanuskonnosta (juutalaisuus, kristinusko, islam) vanhin. Se on myös näistä kolmesta pienin: juutalaisia arvioidaan olevan maailmassa vain n. 16 miljoonaa. Juutalaisten määrän vähäisyys selittyy ennen kaikkea sillä, että se on ns.  etninen uskonto, eli se ja sen lukuisat määräykset olivat aina tarkoitettu vain yhden kansan seurattaviksi. Juutalaisuus poikkeaa muista maailmanuskonnoista myös siinä, ettei sen pelastuskäsitys ole eksklusiivinen, eli me emme ajattele uskontomme olevan ainoa oikea tai juutalaisten olevan ainoa kansa, jota odottaa kuolemanjälkeinen elämä.

Toinen syy ovat juutalaisuuteen sen historian aikana kohdistuneet pakkokäännytykset, vainot ja massamurhat. Näistä tuorein ja laajamittaisin oli Natsi-Saksan 1940-luvulla toteuttama holokausti, jossa Hitler pyrki hävittämään Euroopasta ”alempiarvoiseksi” katsomansa ihmisryhmät. Kuusi miljoonaa sen uhreista oli juutalaisia: esimerkiksi Puolassa, missä juutalaisten osuus väestöstä oli suurin (10 %), juutalaisista murhattiin liki 89 %.  Jotain hävityksen määrästä kertoo se, ettei juutalaisten määrä maailmassa ole vieläkään palannut sitä edeltävälle tasolle.

Juutalaisuus on itse asiassa niin pieni uskonto, että siihen kuuluu vain noin 0.2 prosenttia maailman ihmisistä. Silti 22 % Nobel-palkituista on juutalaisia. Tämä kertoo opiskelun, kyseenalaistamisen, perimmäisen totuuden etsinnän sekä itsensä kehittämisen merkityksestä ja arvostuksesta juutalaisessa perinteessä ja on yksi osoitus siitä, kuinka juutalaisuus todella on kokoaan suurempi uskonto.

Se on myös vaikuttanut maailman ja länsimaisen kehityksen historiaan enemmän kuin mikään toinen: kristinusko on lähtöisin juutalaisuudesta, samoin islam tunnustaa juutalaisuuden profeetat. Lainsäädäntömme ja moraalikäsityksemme perustuvat tähän monituhatvuotiseen judeokristilliseen perinteeseen, mutta mistä kaikki oikein lähti liikkeelle?

Juutalaisuuden synty

Edellä mainittua kolmea maailmanuskontoa kutsutaan myös abrahamilaisiksi uskonnoiksi, sillä juutalaisessa perinteessä juutalaisuuden katsotaan alkaneen Jumalan Abrahamin kanssa tekemästä liitosta. Merkkinä tästä Abrahamin kansan miehet ympärileikattiin (1. Moos. 17:10–14. Perinne jatkuu katkeamattomana yhä tänäkin päivänä: poikavauvat käyvät läpi brit milah (myös bris)- seremonian kahdeksan päivän ikäisenä. Myös sateenkaaren (1.Moos. 9:13-16) kerrotaan olevan merkki tästä liitosta. Lupauksena tästä liitosta Jumala lupasi Abrahamin jälkeläisille tuolloin vielä Kaanaana tunnetun Israelin maan. Nimensä se sai Jumalan Jaakobille antamasta nimestä Israel (1. Moos. 32:27-28).

Abrahamin jälkeen uskonto periytyi hänen poikansa Iisakin sekä tämän pojan Jaakobin myötä, joille Jumala myös ilmestyi. Heitä kutsutaan patriarkoiksi. Juutalaisuus kohtasi sortoa alkuvaiheistaan lähtien ja Jaakobin jälkeläiset päätyivät Egyptiin orjuuteen, jonka kerrotaan kestäneen satoja vuosia. Tässä vaiheessa neljänneksi tärkeäksi hahmoksi juutalaisuudessa nousi Mooses, jolle Jumala ilmestyi ja antoi tehtävän johdattaa kansansa pois Egyptistä ja heille luvattuun maahan. Tällä matkalla Jumala antoi Moosekselle kymmenen käskyä, joista ensimmäisessä tiivistyy juutalaisuuden tuohon aikaan varsin radikaali ydin: eettinen monoteistisuus eli ajatus siitä, että on olemassa vain yksi Jumala, jonka antamaa ohjeistusta ihmisen on seurattava.

Aikanaan juutalaiset, joita vielä tässä vaiheessa kutsuttiin heidän puhumansa kielen mukaan heprealaisiksi, saapuivat Israeliin. Tämän jälkeen kansaa kutsuttiin israelilaisiksi.

On huomattava, että mitä kauemmas ajassa mennään taaksepäin historiassa, sitä
enemmän epävarmuutta liittyy siihen, missä määrin, milloin ja miten pyhissä kirjoituksissa
kuvailtu tapahtui. Raamatuntutkimuksen nykykäsityksen mukaan Tooran tekstit on koottu
kolmen tai neljän eri historiallisen kerrontaperinteen pohjalta ja vaikka arkeologista ja
muuta raamatun ulkopuolista näyttöä historian kulusta on kertynyt jatkuvasti enemmän, on
yleisesti hyväksyttynä näkemyksenä, että Toora ei ole tarkka historiallisten tapahtumien
kuvaus vaan enemmänkin jälkeenpäin kirjattua perimätietoa, millä toki on monin paikoin
yhteyksiä historiallisten tapahtumien kulkuun.

Jerusalemista tuli Israelin pääkaupunki ja pyhä paikka, sillä kuningas Salomon rakennutti sinne ensimmäisen temppelin n. 1000 eaa. Temppelistä tuli koko uskonnon harjoittamisen keskus, jossa uhrattiin Jumalalle ja jonne kokoonnuttiin erinäisiä juhlapyhinä. Toimituksia johtivat kohenien pappissukuun kuuluvat miehet, temppelistä vastaavat ja toimituksissa avustavat tehtävät oli puolestaan uskottu leviittien suvun jälkeläisille. Tämän seurauksena esimerkiksi koheneihin kohdistui (ja itse asiassa yhä kohdistuu) koko joukko rajoituksia heidän rituaalisen puhtautensa varmistamiseksi.

Juutalaisuus vakiintui terminä käyttöön vasta paljon myöhemmin suuren osan heistä
ollessa maanpaossa Babyloniassa. Vuonna 586 eaa Babylonian kuningas Nebukadnezzar valloitti Jerusalemin, tuhosi temppelin ja ajoi juutalaiset maanpakoon. Persian kuninkaan Kyyros Suuren valloitettua puolestaan Babylonian 539 eaa saivat juutalaiset palata maanpaosta takaisin Israeliin. Toisen temppelin rakennustyöt aloitettiin 18 vuotta myöhemmin ja saatettiin loppuun 521 eaa. Se pysyi juutalaisuuden uskonnollisena ja kansallisena keskuksena läpi persialais- ja hellenistisen ajan pitkälle roomalaisvalloittajien aikakaudelle, kunnes keisari Titus tuhosi sen vuonna 70 jaa osana juutalaisten ja roomalaisten välillä käynnissä olevaa sotaa, jossa juutalaiset nousivat vastustamaan heihin kohdistuvia sortotoimia. Roomalaiset ryöstivät temppelin aarteet, kuten Jerusalemin symboliksi nousseen kultaisen menoran, seitsenhaaraisen kynttelikön. Sotasaalis on ikuistettu vuosi myöhemmin Roomaan pystytettyyn Tituksen riemukaareen.

Rabbiinisen juutalaisuuden aika

Temppelin tuhoon saakka uskonnollista johtajuutta oli juutalaisuudessa käyttänyt pappissuku. Uskonnolliset perinteet olivat puolestaan periytyneet sukupolvelta toiselle suusanallisesti eli oraalisen tradition kautta.  Juutalaisen historian eri tragediat (vainot, pakkosiirrot, maanpaossa vietetyt pitkätkin ajanjaksot) olivat asettaneet haasteensa tälle, joten perinteitä ja profeettojen opetuksia alettiin kirjata muistiin jo Babylonian maanpaosta paluun jälkeen.

Temppelin tuhon jälkeen juutalaisuus joutui luomaan itsensä uudestaan voidakseen varmistaa säilymisensä tuolla alkaneella uudella ajalla, kuitenkin perinteistään ja uskonnollisista velvoitteistaan kiinni pitäen. Tällä ns. varhaisen rabbiinisen juutalaisuuden ajalla rabbit ottivat vastaan pappien tehtävät opettajina ja uskonnollisina johtajina, rukoukset korvasivat temppelissä annetut uhrilahjat ja synagogat ottivat temppelin paikan opetuksen ja hartaudenharjoittamisen keskuksena. Tällaisissa paikallisissa rukoushuoneissa oltiin temppelistä kaukana asuneissa juutalaisyhteisöissä alettu kokoontua jo ainakin 300 eaa, mahdollisesti jo Babylonian maanpaon aikana.

Kotimaansa ulkomaalaisille valloittajille menetettyään moni juutalaisuuden painopiste siirtyi aikojen saatossa maailmanlaajuiseksi muodostuneeseen diasporaan, missä juutalaiset yhteisöt saivat vaikutteita omaan kulttuuriinsa myös ympäröivästä kulttuurista, mikä näkyy niin kunkin alueen juutalaisessa keittiössä kuin juutalaisuuden parissa syntyneissä uusissa kielissä. Heprea säilyi kuitenkin juutalaisen uskonnonharjoituksen ja -opetuksen kielenä.