Historia

Juutalaisuus – pieni suuri uskonto

Juutalaisuus syntyi uskontona nyky-Israelin alueella liki 4000 vuotta sitten. Se on siis kolmesta maailmanuskonnosta (juutalaisuus, kristinusko, islam) vanhin. Se on myös näistä kolmesta pienin: juutalaisia arvioidaan olevan maailmassa vain n. 16 miljoonaa. Juutalaisten määrän vähäisyys selittyy ennen kaikkea sillä, että se on ns.  etninen uskonto, eli se ja sen lukuisat määräykset olivat aina tarkoitettu vain yhden kansan seurattaviksi. Juutalaisuus poikkeaa muista maailmanuskonnoista myös siinä, ettei sen pelastuskäsitys ole eksklusiivinen, eli me emme ajattele uskontomme olevan ainoa oikea tai juutalaisten olevan ainoa kansa, jota odottaa kuolemanjälkeinen elämä.

Toinen syy ovat juutalaisuuteen sen historian aikana kohdistuneet pakkokäännytykset, vainot ja massamurhat. Näistä tuorein ja laajamittaisin oli Natsi-Saksan 1940-luvulla toteuttama holokausti, jossa Hitler pyrki hävittämään Euroopasta ”alempiarvoiseksi” katsomansa ihmisryhmät. Kuusi miljoonaa sen uhreista oli juutalaisia: esimerkiksi Puolassa, missä juutalaisten osuus väestöstä oli suurin (10 %), juutalaisista murhattiin liki 89 %.  Jotain hävityksen määrästä kertoo se, ettei juutalaisten määrä maailmassa ole vieläkään palannut sitä edeltävälle tasolle.

Juutalaisuus on itse asiassa niin pieni uskonto, että siihen kuuluu vain noin 0.2 prosenttia maailman ihmisistä. Silti 22 % Nobel-palkituista on juutalaisia. Tämä kertoo opiskelun, kyseenalaistamisen, perimmäisen totuuden etsinnän sekä itsensä kehittämisen merkityksestä ja arvostuksesta juutalaisessa perinteessä ja on yksi osoitus siitä, kuinka juutalaisuus todella on kokoaan suurempi uskonto.

Se on myös vaikuttanut maailman ja länsimaisen kehityksen historiaan enemmän kuin mikään toinen: kristinusko on lähtöisin juutalaisuudesta, samoin islam tunnustaa juutalaisuuden profeetat. Lainsäädäntömme ja moraalikäsityksemme perustuvat tähän monituhatvuotiseen judeokristilliseen perinteeseen, mutta mistä kaikki oikein lähti liikkeelle?

Juutalaisuuden synty

Edellä mainittua kolmea maailmanuskontoa kutsutaan myös abrahamilaisiksi uskonnoiksi, sillä juutalaisessa perinteessä juutalaisuuden katsotaan alkaneen Jumalan Abrahamin kanssa tekemästä liitosta. Merkkinä tästä Abrahamin kansan miehet ympärileikattiin (1. Moos. 17:10–14. Perinne jatkuu katkeamattomana yhä tänäkin päivänä: poikavauvat käyvät läpi brit milah (myös bris)- seremonian kahdeksan päivän ikäisenä. Myös sateenkaaren (1.Moos. 9:13-16) kerrotaan olevan merkki tästä liitosta. Lupauksena tästä liitosta Jumala lupasi Abrahamin jälkeläisille tuolloin vielä Kaanaana tunnetun Israelin maan. Nimensä se sai Jumalan Jaakobille antamasta nimestä Israel (1. Moos. 32:27-28).

Abrahamin jälkeen uskonto periytyi hänen poikansa Iisakin sekä tämän pojan Jaakobin myötä, joille Jumala myös ilmestyi. Heitä kutsutaan patriarkoiksi. Juutalaisuus kohtasi sortoa alkuvaiheistaan lähtien ja Jaakobin jälkeläiset päätyivät Egyptiin orjuuteen, jonka kerrotaan kestäneen satoja vuosia. Tässä vaiheessa neljänneksi tärkeäksi hahmoksi juutalaisuudessa nousi Mooses, jolle Jumala ilmestyi ja antoi tehtävän johdattaa kansansa pois Egyptistä ja heille luvattuun maahan. Tällä matkalla Jumala antoi Moosekselle kymmenen käskyä, joista ensimmäisessä tiivistyy juutalaisuuden tuohon aikaan varsin radikaali ydin: eettinen monoteistisuus eli ajatus siitä, että on olemassa vain yksi Jumala, jonka antamaa ohjeistusta ihmisen on seurattava.

Aikanaan juutalaiset, joita vielä tässä vaiheessa kutsuttiin heidän puhumansa kielen mukaan heprealaisiksi, saapuivat Israeliin. Tämän jälkeen kansaa kutsuttiin israelilaisiksi.

On huomattava, että mitä kauemmas ajassa mennään taaksepäin historiassa, sitä
enemmän epävarmuutta liittyy siihen, missä määrin, milloin ja miten pyhissä kirjoituksissa
kuvailtu tapahtui. Raamatuntutkimuksen nykykäsityksen mukaan Tooran tekstit on koottu
kolmen tai neljän eri historiallisen kerrontaperinteen pohjalta ja vaikka arkeologista ja
muuta raamatun ulkopuolista näyttöä historian kulusta on kertynyt jatkuvasti enemmän, on
yleisesti hyväksyttynä näkemyksenä, että Toora ei ole tarkka historiallisten tapahtumien
kuvaus vaan enemmänkin jälkeenpäin kirjattua perimätietoa, millä toki on monin paikoin
yhteyksiä historiallisten tapahtumien kulkuun.

Jerusalemista tuli Israelin pääkaupunki ja pyhä paikka, sillä kuningas Salomon rakennutti sinne ensimmäisen temppelin n. 1000 eaa. Temppelistä tuli koko uskonnon harjoittamisen keskus, jossa uhrattiin Jumalalle ja jonne kokoonnuttiin erinäisiä juhlapyhinä. Toimituksia johtivat kohenien pappissukuun kuuluvat miehet, temppelistä vastaavat ja toimituksissa avustavat tehtävät oli puolestaan uskottu leviittien suvun jälkeläisille. Tämän seurauksena esimerkiksi koheneihin kohdistui (ja itse asiassa yhä kohdistuu) koko joukko rajoituksia heidän rituaalisen puhtautensa varmistamiseksi.

Juutalaisuus vakiintui terminä käyttöön vasta paljon myöhemmin suuren osan heistä
ollessa maanpaossa Babyloniassa. Vuonna 586 eaa Babylonian kuningas Nebukadnezzar valloitti Jerusalemin, tuhosi temppelin ja ajoi juutalaiset maanpakoon. Persian kuninkaan Kyyros Suuren valloitettua puolestaan Babylonian 539 eaa saivat juutalaiset palata maanpaosta takaisin Israeliin. Toisen temppelin rakennustyöt aloitettiin 18 vuotta myöhemmin ja saatettiin loppuun 521 eaa. Se pysyi juutalaisuuden uskonnollisena ja kansallisena keskuksena läpi persialais- ja hellenistisen ajan pitkälle roomalaisvalloittajien aikakaudelle, kunnes keisari Titus tuhosi sen vuonna 70 jaa osana juutalaisten ja roomalaisten välillä käynnissä olevaa sotaa, jossa juutalaiset nousivat vastustamaan heihin kohdistuvia sortotoimia. Roomalaiset ryöstivät temppelin aarteet, kuten Jerusalemin symboliksi nousseen kultaisen menoran, seitsenhaaraisen kynttelikön. Sotasaalis on ikuistettu vuosi myöhemmin Roomaan pystytettyyn Tituksen riemukaareen.

Rabbiinisen juutalaisuuden aika

Temppelin tuhoon saakka uskonnollista johtajuutta oli juutalaisuudessa käyttänyt pappissuku. Uskonnolliset perinteet olivat puolestaan periytyneet sukupolvelta toiselle suusanallisesti eli oraalisen tradition kautta.  Juutalaisen historian eri tragediat (vainot, pakkosiirrot, maanpaossa vietetyt pitkätkin ajanjaksot) olivat asettaneet haasteensa tälle, joten perinteitä ja profeettojen opetuksia alettiin kirjata muistiin jo Babylonian maanpaosta paluun jälkeen.

Temppelin tuhon jälkeen juutalaisuus joutui luomaan itsensä uudestaan voidakseen varmistaa säilymisensä tuolla alkaneella uudella ajalla, kuitenkin perinteistään ja uskonnollisista velvoitteistaan kiinni pitäen. Tällä ns. varhaisen rabbiinisen juutalaisuuden ajalla rabbit ottivat vastaan pappien tehtävät opettajina ja uskonnollisina johtajina, rukoukset korvasivat temppelissä annetut uhrilahjat ja synagogat ottivat temppelin paikan opetuksen ja hartaudenharjoittamisen keskuksena. Tällaisissa paikallisissa rukoushuoneissa oltiin temppelistä kaukana asuneissa juutalaisyhteisöissä alettu kokoontua jo ainakin 300 eaa, mahdollisesti jo Babylonian maanpaon aikana.

Kotimaansa ulkomaalaisille valloittajille menetettyään moni juutalaisuuden painopiste siirtyi aikojen saatossa maailmanlaajuiseksi muodostuneeseen diasporaan, missä juutalaiset yhteisöt saivat vaikutteita omaan kulttuuriinsa myös ympäröivästä kulttuurista, mikä näkyy niin kunkin alueen juutalaisessa keittiössä kuin juutalaisuuden parissa syntyneissä uusissa kielissä. Heprea säilyi kuitenkin juutalaisen uskonnonharjoituksen ja -opetuksen kielenä.

Juutalaisuuden pyhät kirjat

Juutalaisuus perustuu kristittyjen Vanhana Testamenttina tuntemaan kirjaan, heprealaiseen raamattuun. Juutalaisuudessa sitä kutsutaan Tanakhiksi, joka on akronyymi ja tulee hepreankielisistä nimityksistä eri luokille, joihin erilaiset tekstit jaotellaan. Ryhmiä on kolme: Torah (eli viisi Mooseksen kirjaa), Nevi’im eli profeetat sekä Ketuvim eli kirjoitukset.

Vanhinta rabbiinisen ajan kirjallisuutta edustaa Mishna, Judah ha-Nasin 200- ja 300-lukujen vaihteessa koostama kokoelma suullisena tietona periytyneestä oraalisesta Toorasta, joka pitää sisällään tuntemuksen niistä juutalaisia koskevista laeista ja määräyksistä, joita ei ollut tallennettu kirjallisesti kanonisoituun Tooraan.

Yhdessä Gemaran kanssa Mishna muodostaa kokonaisuuden nimeltään Talmud. Gemara on kokoelma rabbien tulkintoja ja keskusteluita Mishnasta.

Talmud on siis Tanakhin jälkeen juutalaisuuden uskonnollisen kirjallisuuden merkittävin teos sekä halakhan, juutalaisen uskonnollisen lain auktoriteetti. Näitä on olemassa kaksi: n. vuonna 500 koostettu Babylonian Talmud sekä vanhempi ja suppeampi, Israelissa arviolta vuosien 350-400 välissä koostettu Jerusalemin Talmud. ”Talmudista” puhuttaessa viitataan yleensä Babylonian Talmudiin, joka on mittava ja elinikäiseen oppimiseen kannustava hanke: kaikkiaan 38 kirjan laajuinen teos koostuu yhteensä liki 3000 tiheästi molemmin puolin kirjoitetusta sivusta.

Midrash puolestaan on Talmudia selittävä, tarkentava ja tulkitseva teos. Varsinaisen, eri rabbiinisten auktoriteettien vuosina 400–1200 laatimista kirjoituksista kootun teoksen lisäksi on olemassa myös muuta midrashista kirjallisuutta.

Juutalaiset juhlapyhät

Juutalainen kalenteri on täynnä juhlapyhiä ja erityisiä päiviä, jotka sitovat juutalaiset osaksi vuosituhantista perinteiden ketjua. Vaikka oma yhteisö olisi kuinka pieni, tiedät aina, että samaan aikaan kautta maailman miljoonat ihmiset tekevät samoja asioita kuin sinäkin.

Juutalaisten juhlapyhien suhteen käytössä on juutalainen kalenteri, joka perustuu kuun kiertoon. Uusi kuukausi alkaa ja päättyy aina uuden kuun tienoilla, minkä vuoksi jokaisessa kuussa on 29-30 päivää. Näin laskettuna kokonainen vuosi jää 354 päivään, mitä korjatakseen 2-3 vuoden välein kalenteriin lisätään Adar-kuukauden jatkoksi vielä toinen Adar-kuukausi.

Tällä hetkellä meneillään on vuosi 5785.

Juutalaiset kuukaudet ovat:

Meneillään olevan vuoden kalenteri sekä siihen sijoittuvat juhlapyhät voit tarkastaa täältä.

Juutalaisen juhlapyhät sekä tietyt vuosittain toistuvat muistopäivät selityksineen on lueteltu alla aikajärjestyksessä. Juutalaisessa aikakäsityksessä päivä alkaa edellisen päivän auringonlaskusta, eli meidän ymmärryksemme mukaan edellisen päivän iltana. Niinpä gregpriaanisen kalenterin mukaan esimerkiksi Yom Ha-Shoah olisi vuonna 2024 5.-6.5. Juhlapyhän tai muistopäivän sattuessa sapatiksi, siirretään sitä.

Historiallisista syistä diasporassa juhlia vietetään yleensä kaiken varalta kahtena peräkkäisenä päivänä, joskin reformisuuntaus on paljolti luopunut käytännöstä ja viettää niitä samana päivänä kuin Israelkin. Alla olevat päivät on täten merkitty Israelin päivämäärien mukaisesti.

Pesach, Nisan- kuun 15.-21. päivä

Kahdeksanpäiväinen juhla, jota vietetään Egyptin orjuudesta vapautumisen muistoksi. Koska silloin ei ollut aikaa kohottaa leipää, syödään koko juhlan ajan kohotetun leivän sijaan kohottamatonta matza- leipää. Niinpä uskonnolliset juutalaiset tyhjentävät Pesachia edeltävinä päivinä kotinsa kaikista viljatuotteista ja pidättäytyvät syömästä niitä kyseisten kahdeksan päivän ajan. Toisilla on myös näitä kahdeksaa päivää varten kokonaan erilliset, vain pesachina käytettävät ruoanlaitto- ja tarjoiluastiat, jotka näin ollen eivät koskaan ole kosketuksissa viljatuotteiden kanssa.

Ensimmäisenä ja toisena päivänä istutaan alas seder-aterialle, jota saattelevan kertomuksen (haggada) ja ateriaan kuuluvien eri vaiheiden ja rituaalisten ruokien kautta käydään läpi koko pesachin tarina ja mitä se myös meille nykypäivän juutalaisille merkitsee.

Pesachin ensimmäisen päivän jälkeen alkaa 49 päivää kestävä jakso, jolloin lasketaan Omerin päiviä. Tällöin on tapana keskittyä omaan henkiseen ja hengelliseen kasvuun. Jakso päättyy Shavuot-juhlaan.

Yom Ha-Shoah, Nisan-kuun 27. päivä

Lähinnä Israelissa vietettävä holokaustin muistopäivä, jolloin liput ovat puolitangossa. Kansallisten seremonioiden lisäksi se näkyy etenkin aamukymmeneltä soitettavassa sireenissä, josta alkaa kahden minuutin hiljaisuus.

Yom Ha-Zikaron, Iyar-kuun 4. päivä

Lähinnä Israelissa vietettävä kaatuneiden ja terrori-iskuissa kuolleiden muistopäivä.

Yom Ha-Azmaut, Iyar-kuun 5. päivä

Israelin itsenäisyyspäivä. Yom Ha-Azma’ut juhlistaa maan itsenäisyyttä, sitä edeltävä Yom Ha-Zikaron muistuttaa millainen hinta siitä on maksettu ja Yom Ha-Shoah muistuttaa, mitä voi tapahtua, mikäli omaa maata ei ole.

Shavuot, Shivan-kuun 6. päivä

Viikkojuhla, jolla muistetaan Tooran antamista juutalaisille Siinai-vuorella, mm. Ruutin kirjaa lukemalla. Perinteisesti tänä juhlapyhänä syödään maitotuotteita, kuten blintzejä ja juustokakkua. Yksi kolmesta muinaisesta ns. pyhiinvaellusjuhlasta, jolloin juutalaisten tuli tehdä pyhiinvaellus Jerusalemin temppeliin. Muut juhlat ovat Sukkot ja Pesach.

Tisha B’Av, Av-kuukauden 9. päivä

Surupäivä, jolloin muistetaan temppeleiden tuhoa sekä muita juutalaisessa historiassa tänä päivänä tapahtuneita tragedioita. Päivä on toinen juutalaisen vuoden suurista paastopäivistä, mikä tarkoittaa että 25 tunnin ajan paastoavat juutalaiset pidättäytyvät kaikesta ruoasta ja juomasta. Perinteisesti päivä käytetään Tanakhin kirjoitukset-osioon kuuluvia Valitusvirsien lukemiseen. Koska reformijuutalaisuus katsoo siirtyneensä lopullisesti temppeliajasta eteenpäin, eivät monet vietä tätä.

Tu B’Av, Av-kuukauden 15. päivä

Lähinnä Israelissa vietettävä rakkauden päivä, jolloin juutalaisessa historiassa nuoret jerusalemilaisneidot perinteisesti pukeutuivat valkoiseen ja tanssivat viinitarhoilla, tavoitteenaan löytää itselleen puoliso.

Rosh Ha-Shana, Tishrei-kuun 1.-2- päivä

Juutalainen uusi vuosi, jolloin on tapana syödä hunajaan kastettujen omenaviipaleiden kaltaisia makeita herkkuja, jotka symboloivat makeaa/ onnekasta tulevaa vuotta. Rosh Ha-Shanan muihin ruokaperinteisiin kuuluvat myös se, että tällöin challah-leipä leivotaan pyöreäksi.

Rosh Ha-Shanasta alkaa Jom Kippuriin päättyvä 10 päivän jakso, jonka aikana Jumala perimätiedon mukaan tekee päätöksen kunkin ihmisen elämästä seuraavalle vuodelle. Tätä varten on kaksi kirjaa: kuoleman ja elämän kirja. Koska suuri osa ihmisistä ei kiistattomasti sovi kumpaankaan, antaa Jumala heille vielä vuoden aikaa tehdä parannus ja heidän nimensä kirjoitetaan kolmanteen, ns. välikirjaan.

Näiden 10 päivän aikana on tapana tarkastella omaa käytöstä kuluneelta vuodelta ja oppia, missä kohdin parantaa tulevaa vuotta varten. Tällöin myöskin tyypillisesti pyydetään anteeksi läheisiltä ihmisen heihin kohdistamia rikkomuksia (Jumala kun voi antaa anteeksi vain häntä kohtaan tehdyt synnit, toista ihmistä kohtaan tehdyt pahat teot voi antaa anteeksi vain se, jota kohtaan on rikottu).  

Tyypillisesti juutalaiset tervehtivät toisiaan tänä aikana sanoin ”G’mar Chatima Tova”, kirjoitettakoon nimesi hyvään kirjaan.

Jom Kippur, Tishrei-kuun 10. päivä

Suuri sovituspäivä, toinen vuoden suurista paastopäivistä, jolloin uskonnolliset juutalaiset yleensä pukeutuvat valkoiseen ja välttävät nahkakenkien käyttöä. Moni käyttää suuren osan päivästä synagogapalveluksiin ja rukoiluun. Päivän päätteeksi soitetaan shofaria, oinaan sarvesta tehtyä torvea merkiksi siitä, että kirjat on nyt suljettu ja ihmisten kohtalot sinetöity.

Sukkot, Tishrei-kuun 15.-21. päivä

Lehtimajajuhla, jota vietetään juutalaisten 40 vuotta kestäneen erämaavaelluksen muistoksi. Tätä symboloidakseen perheillä on tapana rakentaa pihalleen erämaavaelluksen aikana asutuksina toimineiden väliaikaisten rakennelmien kaltainen sukka (mon. sukkot), eli maja, jossa ateriat on juhlan ajan tapana syödä. Yksi kolmesta muinaisesta ns. pyhiinvaellusjuhlasta, jolloin juutalaisten tuli tehdä pyhiinvaellus Jerusalemin temppeliin. Muut juhlat ovat Pesach ja Shavuot.

Shemini Atzeret & Simchat Tora, Tishrei-kuun 22. päivä

Välittömästi Sukkot- juhlan jälkeen vietettävä juhla, jolla juhlistetaan vuotuisen Tooranlukujakson päättymistä. Huom. eri suuntauksilla on viikoittaisessa lukukalenterissaan toisistaan (sisällöltään ja pituudeltaan) poikkeavat jaksot, joten esimerkiksi reformijuutalaisuuden kohdalla koko Tooran lukemiseen menee yhden vuoden sijaan kolmisen vuotta. Tämän juhlan aikaan perinteisesti syötävät ruoat muistuttavat toora-kääröä, mikä käytännössä tarkoittaa esim. kaalikääryleitä ja muita rullalle käärittyjä ruokia.

Hanukka, Kislev- kuun 25.päivä – Tevet-kuun 2. päivä

Valon juhla, jota vietetään temppelin uudelleen vihkimisen muistoksi. 2. vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua Israel oli kreikkalaisten hallinnassa. 168 eaa näiden kuningas oli kieltänyt juutalaisten uskonnonharjoituksen ja häpäissyt Jerusalemin temppelin. Makkabeina tunnettu pieni juutalaisarmeija nousi kapinaan sortoa vastaan ja valloitti temppelin takaisin juutalaisille.

Sen ottaminen rituaaliseen käyttöön edellytti temppelin puhdistamista kreikkalaisista epäjumalankuvista ja temppelissä sijanneet menoran, kultaisen seitsenhaaraisen kynttelikön sytyttämistä. Öljyä oli kuitenkin vain yhdeksi illaksi, Tapahtuikin hanukkaihme ja öljy riittikin kahdeksaksi päiväksi.

Tämän muistoksi juutalaiset sytyttävät joka ilta uuden kynttilän hanukkiaan, ainoastaan hanukkana käytettävään kahdeksanhaaraiseen kynttelikköön niin, että kahdeksantena iltana kaikki sen kynttilät palavat. Hanukkaihme näkyy myös juhlapyhän perinneruoissa: tapana on syödä öljyssä paistettuja ruokia kuten sufganiya-munkkeja sekä latkeja, raastetusta perunasta tehtyjä kakkusia. Hanukka on iloinen eikä kovinkaan uskonnollinen juhla, johon kuuluu mm. dreidl-hyrrä sekä sen pyörittämiseen liittyvä ”uhkapeli”.

Tu BiSh’vat, Sh’vat- kuun 15. päivä

Puiden uusi vuosi, jolloin perinteisesti syödään puiden antia kuten hedelmiä, etenkin kuivattuja hedelmiä (viikunoita, taateleita, rusinoita) sekä pähkinöitä ja manteleita.

Purim, Adar-kuun 14. päivä

Iloinen, värikäs ja etenkin lasten rakastama juhla, jolla muistetaan kuningatar Esteriä, joka pelasti kansansa joukkotuholta näiden ollessa temppelin ruhon jälkeen seuranneessa diasporassa mm. Persiassa. Ester oli naimisissa Persian kuninkaan kanssa, jonka ilkeä virkamies Haman juonitteli saadakseen kuninkaan hyväksymään hänen suunnitelmansa tappaa kaikki juutalaiset. Esterin saadessa vihiä tästä kasvatti-isältään Mordechailta paljastaa hän kuninkaalle tämän rakkaan vaimon olevan juutalainen. Kuningas torppaa Hamanin suunnitelmat ja teloittaakin tämän.

Olennaisena osana tätä karnevaalimaista juhlaa ihmiset pukeutuvat naamiaisasuihin, toinen on alkoholin (etenkin viinin) nauttiminen (perinteen mukaan ihmisen tulee olla niin humalassa, ettei enää kuule eroa ”siunatun Mordechain” ja ”kirotun Hamanin” välillä. Niin illalla kuin seuraavana päivänä luetaan kodeissa ja/tai synagogissa Esterin kirjaa, mitä varten kuulijat ovat varustautuneet räiköin ja kovaa ääntä päästävin leluin tai soittimin. Aina lukijan mainitessa Hamanin nimen, pitävät kuulijat niin paljon meteliä, että se hukuttaa alleen Hamanin nimen.

Purimia edeltävinä päivinä on perinteisesti tapana tehdä läheisille ruokaa ja juomaa sisältäviä misloach manot- lahjoja, joista yleensä löytyy ainakin hamantascheneita, kolmionmuotoisia (Hamanin käyttämän kolkkahatun innoittamia) hillolla tai muulla makealla sisällöllä täytettyjä pikkuleipiä. Yleinen tapa on tarjoilla Purim-aterialla pähkinöitä, sekä pavuista ja muista palkokasveista  valmistettuja ruokia, koska näillä Esterkin Persiassa eli kashrutia noudattaakseen (paikallinen liha ei ollut kosher).

Reformijuutalaisuus

Historiaa

Diasporassa juutalaisuus jatkui käytännössä muuttumattomana kahden vuosituhannen ajan. Vaikka juutalaisuuteen oli alkuajoista lähtien kuulunut väliin hyvinkin vahvasti yhteen ottavia ryhmittymiä, alkoivat suuret murrokset tapahtua vasta 1700-luvun jälkipuoliskolla. Tuolloinen eurooppalaista ajattelua ravistellut valistusliike juurtui myös juutalaisuuteen, joka oli vuosisatojen ajan elänyt diasporassa toisen luokan kansalaisina: vainoja, joukkomurhia, syrjintää kokien. Kansalaisuuden juutalaiset saivat ensimmäisenä Euroopassa Ranskassa vuonna 1791, tuolloinkin vasta tietyn uskollisuuden valan vannottuaan.

Haskala, juutalainen valistusliike, ryhtyi ajamaan juutalaisten kansalaisoikeuksia ja yhdenvertaisuutta lain edessä. Vaikka se pyrkikin vahvistamaan juutalaista identiteettiä mm. juutalaisia sanomalehtiä perustamalla, kannatti se vahvasti juutalaisten integraatiota ympäröivään yhteiskuntaan mm. perinteisestä pukeutumista luopumalla.

Reformijuutalaisuus

Keski-Eurooppa toimi syntysijana myös seuraavalle modernia juutalaisuutta muokanneelle uudistukselle, kun perinteistä juutalaisuutta alettiin sovittaa muuttuvaan aikaan paremmin soveltuvaksi. Tämän uuden suuntauksen, reformijuutalaisuuden ytimessä oli ajatus edistyksellisistä arvoista kuten yhdenvertaisuudesta, modernissa maailmassa elämisestä sekä juutalaisuuden alati kehittyvästä luonteesta. Tämän seurauksena halakhaa, esimerkiksi sapattia ja kashrutin eli juutalaisen ruokavalion noudattamista koskevia määräyksiä, alettiin tulkita vapaammin. Koska suuntauksessa korostuu yksilön henkilökohtainen jumalsuhde, ovat nämä asioita, joiden arjessa toteuttamisen aste jätetään kunkin ihmisen omatunnon päätettäväksi.

Reformijuutalaisuudessa uskotaan, ettei jumalallinen ilmestys suinkaan päättynyt Moosekselle näyttäytymiseen ja lakien antamiseen, joiden mahdollisimman tiukka noudattaminen on jokaisen juutalaissukupolven tehtävä. Suuntauksen oppi-isäksi katsotun Abraham Geigerin mukaan tuo jumaluus jatkaa vähittäistä ilmestymistään ja jokainen sukupolvi on osa tätä ilmestystä tulkitsevaa ja sen sanomaa uudistavaa ketjua.

Kuluneiden 170 vuoden aikana on reformijuutalaisuus vastannut muuttuviin aikoihin monella tapaa. Osoituksena sukupuolten tasa-arvosta naiset ja miehet eivät istu synagogissa erillisissä osioissa tai kerroksissa kuten ortodoksisynagogissa, vaan kaikki ovat yhdenvertaisia toimijoita, joilla on yhtäläiset mahdollisuudet toimia eri rooleissa niin seurakunnassa kuin jumalanpalveluksissa. Naisrabbeja liikkeeseen on vihitty 1970-luvulta lähtien. Niin ikään vanhasta heimoajattelusta ja siihen liittyvästä hierarkiasta on luovuttu: koheneilla ei ole erivapauksia, muttei myöskään heihin ortodoksijuutalaisuudessa kohdistuvia rajoituksia (esimerkiksi sen suhteen, kenen kanssa he saavat avioitua). Seka-avioliitot sallitaan. Perinteisesti juutalaisuuden on katsottu periytyvän matrilineaarisesti eli juutalaisesta äidistä syntyvänä, mutta reformijuutalaisuus tunnustaa myös juutalaisen isän kautta syntyvän lapsen juutalaisuuden.

Vaikka oikeaoppisesti kääntyneet muun uskoiset ovat ortodoksisenkin halakhantulkinnan mukaan ihan yhtä juutalaisia kuin syntyperäiset, on ihmisen käännynnäisyys ortodokseilla näkynyt esimerkiksi näiden juutalaisessa nimessään. Reformijuutalaisuudessa niin käännynnäisiä kuin syntyperäisiä juutalaisia kohdellaan yhtä arvokkaina osana Klal Israelia, juutalaista yhteisöä. Sanomattakin selvää myös on, että seksuaalisten orientaatioiden ja sukupuoli-identiteettien kirjoa edustavia yksilöitä kohdellaan tasavertaisina.

Vaikka yksilön oma autonomia ja jumalsuhde ovat keskeisessä asemassa reformijuutalaisessa ajattelussa, on yhteisöllisyys erottamaton osa myös reformijuutalaisuutta. Seka-aviopareja kannustetaan osallistumaan seurakunnan toimintaan ja opettamaan lapsilleen juutalaisista perinteistä. Messiaan tulemiseen ja uuden temppelin rakentamiseen keskittymisen sijaan reformijuutalainen teologia korostaa tässä hetkessä elämistä ja yhteisön palvelemista.  Siitä, että temppelijuutalaisuuden aika on lopullisesti ohi, kertoo myös se, että etenkin Yhdysvalloissa, missä reformijuutalaisuus on vahvimmillaan, monet käyttävät synagogasta puhuessaan nimitystä temppeli. Teologisen teoreettisuuden sijaan reformijuutalaisuuden painopiste on siis käytännössä, kuten tikkun olam- periaatteen mukaisesti elämisessä, eli maailman korjaamisessa, paremmaksi tekemisessä.

Ottaen huomioon, että juutalaisuus on uskonto, on se ylipäätäänkin jopa hämmästyttävän välinpitämätön kuoleman jälkeisen elämän suhteen. Elämän ei uskota päättyvän kuolemaan, mutta sen jälkeiseen osuuteen viitataan vain termillä Ha-Olam Ha-Ba, tulossa oleva maailma. Emme noudata mitzvoja eli Jumalalta peräisin olevia säädöksiä ja käskyjä saadaksemme jonkin palkinnon taivaassa, vaan niistä syntyvä hyvä elämä – toiset huomioon ottava elämä, joka on hyväksi paitsi yksilölle, myös hänen yhteisölleen – itsessään on se syy.

Reformijuutalaisuuden erkanemisen jälkeen on perinteisestä juutalaisuudesta versonut paitsi muita liberaaleja ja progressiivisia suuntauksia, myös – etenkin Yhdysvalloissa vaikuttava – moderni ortodoksijuutalaisuus. Tänään maailman n. 16 miljoonasta juutalaisesta reformijuutalaisia on liki kaksi miljoonaa, mikä tekee siitä ortodoksijuutalaisuuden jälkeen merkittävimmän suuntauksen.

Kuka on juutalainen?

Perinteisessä tulkinnassa juutalaiseksi lasketaan juutalaisesta äidistä syntynyt lapsi. Reformijuutalaisuus hyväksyy laajalti myös juutalaisen isän kautta periytyneen statuksen. Syntymän lisäksi juutalaiseksi voi tulla myös kääntymällä, jonka jälkeen edes ortodoksinen halakha ei periaatteessa tee eroa syntyperäisen ja käännynnäisen juutalaisen välillä. Vaikka juutalaisuus ei ole koskaan pyrkinyt käännyttämään muita, on siihen alusta saakka liittynyt myös ulkopuolisia. Tunnetuin heistä on Ruth (Ruut 1-4).

Juutalaisuuteen kääntyminen on aikaa, henkistä kapasiteettia sekä sitoutumista vaativa prosessi, johon ryhtymistä kannattaa miettiä tarkoin. Itse kääntymyshän ei ole minkään päätös, vaan koko loppuelämän mittaisen matkan aloitus. Sekulaarissa tai uskonnottomassa kodissa kasvaneelle voi olla hyvinkin haastavaa omaksua juutalaisuuden kaltainen elämäntapa: kokonaan uusi kalenteri juhlapyhineen, päivittäisine tai viikoittaisine rituaaleineen sekä mm. ruokavalioon liittyvine perinteineen.

Itse giyur eli kääntymisprosessi oppitunteineen ja käytännön uskonnolliseen elämään osallistumisineen voi viedä kaksikin vuotta. Kääntyjän odotetaan syventyvän juutalaisuuteen niin teoriassa (oppikirjat, luennot, mahdolliset kirjalliset tehtävät) kuin käytännössä yhteisönsä elämään aktiivisesti osallistumalla. Yhteisöllisyys on niin olennainen osa juutalaisuutta, ettei toista osaa kuvitellakaan ilman toista. Yhteisöstä saa myös tukea uusien asioiden oppimiseen, tietämyksen syventämiseen sekä juutalaisen elämän jakamiseen ja jatkamiseen.

Juutalaisena ihminen on osa paitsi vuosituhantista ketjua, jonka jokaisen linkin tehtävä on siirtää perinne seuraavalle sukupolvelle juutalaisuuden jatkumiseksi, myös osa kaikkialle maailmaan ulottuvaa perhettä. Tämän huomaa etenkin matkustaessaan ja ihan erityisesti sapatin aikaan: paikalliset yhteisöt avaavat sinulle paitsi synagogansa, myös kotiensa ovet, sillä kenenkään juutalaisen ei pitäisi jäädä sapattina yksin. Jostain löytyy yleensä koti, joka on valmis ottamaan sinut oman sapattipöytänsä ympärille tai taho, josta saat varattua sapattiruoat.

Kunkin kääntyjän giyurista vastaava rabbi seuraa kandidaattien kehittymistä sekä oppineisuuden ja sitoumuksen kasvua ja tekee lopulta päätöksen siitä, katsooko kääntyjän olevan valmis tekemään koko loppuelämäänsä vaikuttavan päätöksen.

Mikäli hän katsoo kokelaan olevan valmis, on vuorossa kolmesta rabbista koostuva beit din eli uskonnollinen tuomioistuin. Kääntyjältä kysymiensä kysymysten sekä niihin saatujen vastausten perusteella beit din tekee päätöksen siitä, hyväksytäänkö tämän kääntymys. Mikäli hän saa puoltavan päätöksen, seuraa mikveen upottautuminen, josta noustessaan kääntyjä symbolisesti syntyy uudestaan. Tätä symboloi myös hänen ottamansa juutalainen nimi.

Koska juutalaiseen elämään sitoutuminen on suuntauksesta riippumatta iso päätös ja tulee perustua ihmisen aitoon haluun liittyä osaksi juutalaista kansaa ja henkilökohtaiseen jumalsuhteeseen, ei ihmisen tule kääntyä siihen ulkopuolisista syistä tai painostuksesta. Suuri osa kääntyvistä tekee niin avioituakseen juutalaisen puolison kanssa ja perustaakseen tämän kanssa juutalaisen kodin, mutta pelkkää naimisiinmenoa ei yksistään pidetä halakhisesti riittävänä perusteena kääntymiseen ryhtymiselle tai sen hyväksymiselle.

Reformijuutalaisten piirissä tehdyt kääntymykset hyväksytään muualla Euroopassa kokoontuvissa beit dineissä (mistä löytyy myös kääntymykseen tarvittava, reformijuutalaisille avoin mikve), mikä tarkoittaa, että kääntymysprosessi vaatii paitsi henkisiä, myös jonkin verran taloudellisia resursseja.

Ashkenaasit, sefardit ja mizrahit

Ensimmäisen juutalaisdiasporan alkaessa ensimmäisen temppelin tuhoamisen jälkeen juutalaisia asettui lähinnä naapurimaihin Lähi-itään kuten Persiaan, myöhemmin myös Pohjois-Afrikkaan. Kun juutalaisdiasporasta tuli toisenkin temppelin tuhon jälkeen ajanlaskun enemmän sääntö kuin poikkeus, alkoi muuttoliike suuntautua muuallekin maailmaan.

Lähi-itään, Pohjois-Afrikkaan ja muihin arabimaihin asettuneet juutalaiset luokitellaan mizraheiksi, orientaalisiksi tai idän juutalaisiksi. Etelä-Eurooppaan, pääosin Espanjaan ja Portugaliin, asettuneita juutalaisia kutsutaan sefardeiksi, mikä tulee heprean kielen Espanjaa tarkoittavasta sanasta. Itäiseen ja Pohjoiseen Eurooppaan asettuneet juutalaiset tunnetaan ashkenaaseina. Tämän termin yhteys Saksaan ei kuitenkaan ole yhtä yksiselitteinen: Raamatussa nimellä viitataan erääseen Nooan tulvan jälkeen syntyneen pojan, Japhetin, jälkeläiseen (1.Moos. 10:3, 1.Aik.1:3). He muodostivat suuria yhteisöjä etenkin Puolaan, Liettuaan, Unkariin, Latviaan ja Romaniaan. Jokainen näistä ryhmistä omaksui alueellaan puhutun kielen (arabian, espanjan, saksan), mutta loi niistä heprean aakkosolla kirjoitetut omat kulttuurikielensä (näistä lisää täällä.)

Mizrahien ja sefardien kohdalla erot ovat häilyvämpiä ja termejä käytetään monesti sekaisin, mutta heidän sekä ashkenaasien väliset erot ovat selviä. Molempien ryhmien perinteet poikkeavat toisistaan mm. heidän käyttämänsä nusachin eli jumalanpalvelusjärjestyksen, perinneruokien sekä tiettyjen kashrut-sääntöjen tulkintojen suhteen. Ashkenaasiortodoksit esimerkiksi pidättäytyvät pesachin aikaan viljatuotteiden lisäksi myös kitniyotiksi luokitelluista ruoista kuten riisistä, siemenistä sekä palkokasveista (pavut, linssit), jotka puolestaan sefardiperinteessä ovat sallittuja.

Juutalaiset ovat historiansa saatossa perinteisesti avioituneet vain oman uskontonsa ja, historiallisista ja logistisista syistä (eri puolilla maailmaa eläneet ryhmät olivat koostumukseltaan varsin homogeenisiä), oman etnisen ryhmänsä sisällä. Tätä nykyä seka-avioliittoja on kasvavassa määrin niin juutalaisten ja ei-juutalaisten kuin ashkenaasien ja muiden ryhmien välillä. Siinä, missä juutalaisuuden katsotaan perinteisessä halakhan tulkinnassa periytyvän äidin kautta, on etnisyyteen perustuva perinne jotain, joka määräytyy pariskunnan miehen kautta. Mikäli vaimo on ashkenaasi, mutta avioituu sefardin kanssa, noudattaa liitosta syntyvä perhe siis sefardiperinteitä.

Ruoka on juutalaisuudessa erottamaton osa juhlapyhiä ja perinteitä ja näissä käytännön erot ashkenaasien ja sefardien/ mitzrahien välillä ovat selkeimmät – ruoat kun molemmissa heijastavat tyypillisiä asumaseutuja, niiden ruokaperinteitä sekä saatavilla olleita raaka-aineita ja mausteita, minkä seurauksena sefardi/mitzrahiruoka on mausteisempaa.

Niin ikään huumori on tärkeää ja juutalaisuudessa elää rikas juutalaisvitsiperinne, jolta ei tämäkään ole jäänyt huomiotta, kuten seuraava tokaisu osoittaa: ”Jumala antoi ihmiskunnalle 10 yksikköä makua, joista yhdeksän meni sefardeille ja yksi ashkenaaseille, jotka onnistuivat hukkaamaan senkin.”

Juutalaisuus Suomessa

Juutalaiset ovat mm. ruotsinkielisten, saamelaisten, romanien ja tataarien ohella Suomen perinteisiä, kansallisia vähemmistöjä.  Ensimmäiset juutalaiset saapuivat Suomeen 1700- luvun lopulla Ruotsin kuningaskunnan ja keisarillisen Venäjän kautta. Suomen nykyinen juutalaisväestö on peräisin ajalta, jolloin Suomi oli vielä osa Venäjän valtakuntaa.

Maahan 1850- luvulta lähtien asettuneet juutalaiset olivat tsaarin armeijan entisiä pakkovärvättyjä sotilaita ja heidän perheenjäseniään. Jopa 25 vuotta kestäneen asepalveluksen päätyttyä kantonisteina tunnetut sotilaat saivat luvan asettua Suomen suuriruhtinaskuntaan. Tämänkin jälkeen heidän asumisoikeutensa oli lailla säädeltyä: heidän sallittiin asua vain tietyissä paikoissa ja väliaikaisia oleskelulupia myönnettiin vain puoleksi vuodeksi kerrallaan. 

Juutalaisyhteisöjä syntyi Helsinkiin, Hämeenlinnaan, Turkuun ja Viipuriin ja – Viipurin menetyksen jälkeen - Tampereelle. Heihin kohdistui rajoituksia ja heidän oli luvallista ansaita elantonsa mm. käsityötuotteita, käytettyjä vaatteita ja tavaroita myymällä sitä varten perusteluilla kauppapaikoilla eli narinka-toreilla. Kampin Narinkkatori sai 2005 nimensä juurikin kunnianosoituksena paikan historialle yhtenä näistä. Myös tätä liiketoimintaa säädeltiin lailla: juutalaiset saivat harjoittaa kaupankäyntiä vain oman kaupunkinsa alueella, eikä sielläkään samoilla markkinoilla kuin muut suomalaiset.

Täydet kansalaisoikeudet Suomen juutalaisyhteisö sai pitkän kamppailun jälkeen 1918, pian Suomen itsenäistyttyä.

Suomessa on kaksi synagogaa: Helsingin synagoga valmistui vuonna 1906 ja Turun kuusi vuotta myöhemmin. Molemmat on listattu Museoviraston Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt -luetteloon. Kummankin jumalanpalvelusjärjestys noudattaa Liettuan ortodoksista mallia.

Suomenjuutalaiset sotavuosina

Sotiemme 1939–1945 aikana Suomessa asui noin 2000 Suomen kansalaisuuden omaavaa juutalaista. Muun Suomen lailla oli pieni juutalaisyhteisö valmis antamaan kaikkensa isänmaansa puolustamiseen.

Ruotsinkielisinä useimmat palvelivat Jalkaväkirykmentti 10:ssä. Suomea puhuneet Viipurin juutalaissotilaat palvelivat JR 14:ssä ja JR 52:ssa. Juutalaisyhteisön jäsenistä sotiin osallistui 330 miestä ja 20 naista. Heistä 23 miestä antoi kalleimman uhrinsa. Talvisodassa kaatui 15 juutalaismiestä, jatkosodassa kahdeksan.

Juutalaisista sotilaista 32 oli upseereja, eli 10% kaikista sotilaista. Heistä merkittävä osa oli lääkäreitä. Aliupseereita oli kymmeniä. Juutalaiset ovat pitäneet talvisotaa myös Suomen juutalaisten ”omana itsenäisyyssotana”, missä he lopullisesti lunastivat suomalaisuutensa; paikkansa suomalaisen yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä.

Jatkosodassa tilanne muodostui Suomen armeijan juutalaissotilaiden kannalta varsin erikoiseksi, sillä Suomi taisteli samalla puolella kuin Euroopan juutalaisten tuhoamiseen tähtäävä natsi-Saksa. Tämä aiheutti myös liittolaisen kannalta kiusallisia tilanteita, kun saksalainen, jonka kotimaa oli vannonut ”Euroopan vapautuvan alempiarvoisista juutalaisista”, joutuikin tekemään kunniaa häntä ylempiarvoiselle suomalaiselle juutalaisupseerille.

Neljälle suomenjuutalaiselle (lääkintämajuri Leo Skurnik, kapteeni Salomon Klass, luutnantti Leo Jakobson sekä sairaanhoitaja Dina Poljakov) myönnettiin tunnustuksena urhoollisuudestaan jopa Saksan rautaristi.

Heistä yksikään ei suostunut ottamaan sitä vastaan.

Osa Suomen sodissa taistelleista suomenjuutalaisista oli Suomen sotien jälkeen puolustamassa Israelia tämän itsenäistymistä seuranneessa sodassa. 

Ensimmäinen juutalainen aseveliyhdistys perustettiin jo 1943, mutta jatkosodan päättymisen jälkeen se jouduttiin Valvontakomission käskystä muiden ”fasistisiksi katsottujen järjestöjen” (kuten Sotaveteraaniliiton edeltäjä Suomen Aseveljien liitto ja Lotta Svärd)  lailla lakkauttamaan. Vuonna 1979 Suomen juutalaiset sotaveteraanit perustivat uuden, aktiivisesti toimineen yhdistyksen, joka liittyi myös Helsingin sotaveteraanipiirin jäseneksi.

Yhdistyksen toiminta päättyi vuonna 2014 rivien harvetessa ja mukana yhä olevien veteraanien voimien ehtyessä. Heidän perinteitään, kunniaa ja muistoaan vaalii vuonna 2006 perustettu Suomen juutalaisten sotaveteraanien perinnekilta. Suomenjuutalaisista sotaveteraaneista tiettävästi viimeinen, Leo Skurnik, kuoli kesällä 2024.

Juutalaisuus Suomessa tänään

Suomen juutalaiset muodostavat yhden maailman pohjoisimmista juutalaisyhteisöistä. Yhteisö on perinteisesti ollut melko homogeeninen ryhmä, koska niin sisäinen kuin ulkoinen muuttoliike on ollut varsin vähäistä. Viimeisten vuosikymmenten aikana tilanne on kuitenkin muuttunut etenkin Helsingin juutalaisen seurakunnan osalta, minkä jäsenmäärä on kasvanut etenkin entisen Neuvostoliiton alueelta ja Israelista tapahtuneen muuttoliikkeen seurauksena.

Suomen juutalaiset ovat integroituneet hyvin suomalaiseen yhteiskuntaan ja heitä löytyy niin politiikasta, tieteen ja taiteen parista sekä liike- ja kulttuurielämästä. Yhteisö on aina ollut pieni, minkä vuoksi seka-avioliitot ovat yleistyneet etenkin viime vuosikymmeninä. Tämä on yleistä kaikkialla maailmassa, mutta Suomessa assimiloituminen on ollut tavanomaista hitaampaa siksi, että näiden avioliittojen lapset on perinteisesti laitettu juutalaiseen päiväkotiin ja kouluun. Myös moni puolisoista on jossain vaiheessa päätynyt kääntymään juutalaisuuteen.

Niin Helsingin kuin Turun seurakunta on suuntaukseltaan ortodoksijuutalainen, mutta moni etenkin nuorempien sukupolvien jäsenistä on varsin sekulaareja. Siitäkin huolimatta moni kokee itsensä yhä kulttuurisesti juutalaiseksi ja on tavalla tai toisella mukana seurakunnan toiminnassa. Synagogien yhteydessä toimivissa tiloissa kokoontuu eri yhdistyksiä, opinto- ja harrastusryhmiä sekä urheiluseuroja, Helsingin synagogan yhteydestä löytyy myös juutalainen päiväkoti ja koulu, minkä lisäksi sen tiloissa on toiminut myös juutalainen vanhainkoti. Juutalaisia hautausmaita Suomessa on kaksi: Helsingin Hietaniemessä sekä Turun Skanssinmäellä. Haminaan 1860-luvulla perustettu, mutta sittemmin käytöstä poistettu hautausmaa on vajaan kahdenkymmenen suomenjuutalaisen viimeinen leposija.

Kaikkiaan juutalaisia arvellaan olevan Suomessa muutama tuhat, joista n. 1200 kuuluu Helsingin seurakuntaan ja vajaat parisataa Turun seurakuntaan. Näiden lisäksi maassa arvioidaan olevan huomattava määrä juutalaisia, jotka eivät kuulu mihinkään seurakuntaan.

Hasidismin Lubavitch-haaraa edustava chabad-liike on vakiinnuttanut viimeisen vuosikymmenen aikana asemansa myös Suomessa niin, että avasi vuonna 2015 Helsingin Kruunuhakaan oman Chabad Housensa. Maailmanlaajuisesti toimiva Chabad on perinteisesti tavoitellut toiminnallaan sekularisoituneita juutalaisia ja palvellut juutalaisten matkailijoiden tarpeita mm. kosherruokaa ja sapattiaterioita järjestämällä. Mariankadun talossa vietetään mm. juutalaisia juhlapyhiä, minkä lisäksi se pyörittää omaa lastentarhaansa. Tämän lisäksi Chabad järjestää kesäleirejä, opintoryhmiä ja luentotilaisuuksia.

Myös muutaman vuoden Suomessa toimineen reformiyhteisön Or Ha-Tzafonin kasvu on ollut voimakasta. Seurakunta on saanut uusia jäseniä mm. Suomeen esimerkiksi opintojen tai työn vuoksi muuttaneista juutalaisista, jotka ovat jo lähtömaissaan (erityisesti Yhdysvallat) kuuluneet liberaalimpiin suuntauksiin tai jotka eivät muuten vain koe ortodoksisuutta omakseen. Yhteisöllä on lämpimät välit Turun synagogan kanssa. Toistaiseksi sillä ei ole omaa synagogaa tai toimitiloja, vaan kokoontumiset tapahtuvat jäsenverkoston kautta.

Antisemitismi

Antisemitismin historia on käytännössä yhtä pitkä kuin juutalaisuudenkin. Eri aikoina sitä on pyritty oikeuttamaan eri tekijöin, mutta valtaväestöstä sinnikkäästi kiinnipitämällään uskonnolla, kulttuurillaan ja kielellään erottuneet juutalaiset ovat olleet kautta aikojen toiseutta edustava silmätikku, joka kiristi vallanpitäjien hermoja jo ennen ajanlaskun alkua. Tästä seuranneita tapahtumia kuvaillaan tarkemmin historiaosuudessa.

Yhä tänäänkin käydään väittelyitä siitä, mikä on antisemitismiä ja mikä ei. Sille on laadittu kaksi ”virallista” määritelmää, joista kumpikaan ei ole täysin ongelmattomia, huolimatta siitä, että näistä jälkimmäinen syntyi nimenomaan vastalauseena IHRAn määritelmän puutteille. Kumpikaan määritelmistä ei ole oikeudellisesti sitovia, mutta IHRAn määritelmä on näistä vakiintuneempi. EU:n jäsenvaltioista tähän mennessä 25 on hyväksynyt sen. Suomi liittyi näihin maihin vuonna 2022.

Kansainvälisen holokaustin muistoa kunnioittavan liiton (International  Holocaust Rememberance Alliance, IHRA) määritelmä

Jerusalemin julistuksen määritelmä

Antisemitismin historiaa

Meidän ajanlaskumme aikana antisemitismi on vain pahentunut ja saanut uusia muotoja. Alkuun se pohjautui uskonnollisiin syihin. Kristinuskon kasvaessa ja erkaantuessa juutalaisuudesta omaksi, lähetystyömissionsa vuoksi laajalle levinneeksi uskonnokseen, eivät nämä voineet ymmärtää, miksi juutalaisuus kieltäytyi pitämästä Jeesusta Messiaana. Uskonnollisperäinen antisemitismi vahvistui kristinuskon noustessa vähitellen Rooman valtakunnan viralliseksi uskonnoksi ja paheni myös ristiretkien aikaan.

Myöhemmin juutalaisten siirtyessä enenevissä määrin diasporaan, kohdistui heihin epäluuloa vallanpitäjien taholta. Tämän antisemitismin taustalla vaikuttavat syyt olivat poliittisia, taloudellisia ja sosiaalisia. Juutalaisten uskonnolliset ja kansalaisoikeudet olivat rajalliset: heidän ei annettu rakentaa synagogia, heidän sallittiin toimia vain tietyissä ammateissa, he eivät saaneet omistaa maata heidän annettiin asua vain tietyissä paikoissa. Ensimmäinen ghetto-nimityksen saanut, vain juutalaisille tarkoitettu suljettu asuinalue, perustettiin Venetsiaan 1500-luvulla. Juutalaisten tuli myös käyttää erityisiä ulkoisia merkkejä, joista heidän tunnistettiin juutalaisiksi: Venetsiassa se oli keltainen lakki, muualla Italiassa keltainen O-kirjain. Ensimmäistä kertaa tällaiset oli otettu käyttöön muslimihallitsijoiden toimesta jo 800-luvulla, Euroopassa sitä tavattiin ensimmäistä kertaa 1200-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä.

Vaikka juutalaisia oppineita ja ammattilaisia - etenkin muslimihallitsijoiden alla - saatettiin joinain aikoina arvostaakin, eivät he olleet tasa-arvoisia näilläkään alueilla. Heidät luokiteltiin dhimmeiksi, eli tietynlaiseksi suojelluksi, mutta yhtä kaikki alempiarvoiseksi ihmisryhmäksi. Juutalaisten tuli maksaa erityistä veroa, he eivät saaneet kantaa aseita ja, jotta he eivät olisi edes fyysisesti olleet hallitsevaa kansanosaa ylempänä, eivät he saaneet ratsastaa hevosella eivätkä heidän synagogansa saaneet olla moskeijoita korkeampia.

Muusta yhteiskunnasta eristäminen ei suinkaan vähentänyt juutalaisiin kohdistuneita ennakkoluuloja, päinvastoin. Mitä vähemmän juutalaisia näkyi yhteiskunnassa ja ihmisten päivittäisessä elämässä ja mitä huonommin heidän uskontoaan ja kulttuuriaan tunnettiin, sitä helpompi oli levittää valheellista propagandaa. Yksi yleisimmistä oli väitteet juutalaisten veriuhreista: että nämä uhrasivat kristittyjä ja käyttivät näiden verta palvontamenoissaan tai, joidenkin mukaan, nauttivat tätä verta. Nämä yleistyivät keskiajalla ja niiden varjolla mobilisoitiin paikoin hyvinkin mittaviksi yltyneitä vainoja ja massamurhia.

Juutalaisten itsensä sisäistämä antisemitismi on johtanut myös juutalaisuudesta luopumiseen sekä sen piilotteluun. 1800-luvulla yli 200 000 Euroopan juutalaista päätyi kääntymään kristinuskoon, koska se nähtiin ainoaksi keinoksi tulla hyväksytyksi yhteiskunnassa tasavertaisena ihmisenä. Ratkaisuun vaikuttivat myös käytännön syyt: juutalaisten ei ollut mahdollista opiskella tai harjoittaa tiettyjä ammatteja; päästä esimerkiksi professoriksi tai toimia virkamiehenä. Jälkimmäisestä esimerkki on siinä, kuinka juutalaiset ovat vaihtaneet sukunimensä vähemmän juutalaiselta kuulostaviin. Tätä tapahtui etenkin Itä-Euroopan juutalaisten muuttaessa paremman elämän perässä Yhdysvaltoihin 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Hyvin pian hekin saivat huomata, että mikäli heitä pidettäisiin ei-juutalaisina, olivat ovet heille ihan eri lailla auki.

Antisemitismiä harjoittavat tahot myös sivuuttivat täysin oman roolinsa ilkeämielisissä juutalaisissa stereotypioissa, joita näkyi niin julisteissa kuin pilapiirroksissa. Yksi harvoista ammateista, missä juutalaisten annettiin toimia, oli rahanlainaus, minkä seurauksena juutalaiset leimattiin rahanahneiksi kiskureiksi. Juutalaisiin kohdistuva syrjintä ja mustamaalaus mahdollisti myös heidän syyttämisensä ilmiöistä, joille muuten ei löytynyt mieluisaa selitystä. Niinpä juutalaisista tuli syntipukki niin 1300-luvun puolivälissä Euroopan väestöstä 30 -50 % tappaneelle ruttoepidemialle kuin myöhemmin 1930-luvulla Saksan ensimmäisen maailmansodan häviöstä johtuvalle taloudelliselle ahdingolle.

Natsi-Saksan myötä antisemitismi sai 1900-luvulla uuden, rodullisen ulottuvuuden. Nyt juutalaisiin kohdistettua vihaa perusteltiin sillä, että juutalaiset – muutaman muun väestönosan ohella – katsottiin Saksan johtoon nousseen Adolf Hitlerin rotupuhtausideologiassa alempiarvoiseksi ja siten elinkelvottomaksi roduksi. Seuraukset olivat tuhoisat. Tästä lisää holokausti-osiossa.

Antisemitismi tänään

Sittemmin antisemitismi on saanut vielä uuden motivaation: Israelin valtion syntymisen, olemassaolon ja harjoittaman politiikan. Antisemitistiset kokemukset ovat lisääntyneet ympäri maailman lokakuussa terroristijärjestö Hamasin hyökkäyksestä Israelissa lokakuussa 2023 alkaneen sodan jälkeen.

Moni väittää, ettei ole antisemitistinen, vaan antiosionisti, mutta antisionismi on antisemitismiä selkeimmillään: antisionismi tarkoittaa sitä, että toisin kuin muilla maailman kansoilla, ei yhdellä kansalla olisi oikeutta vapauteen, itsemääräämisoikeuteen ja omaan valtioon, joka heitä suojelee. Nämä perustavaa laatua olevat oikeudet kiistämällä ajattelu siis asettaa tuon yhden kansan eli juutalaiset eri- ja vähempiarvoiseen asemaan, eli käyttää nimenomaan juutalaisuutta syrjinnän perusteena.

Niin retoriikassa kuin käytännön toimissa, mm. vandalismissa näkyvällä antisemitismillä on tapana lisääntyä Lähi-idän poliittisen tilanteen kiristyessä, kuten sotien aikaan. Toinen näkyvä antisemitismin muoto on tiettyjen äärioikeistolaisten pyrkimys kiistää holokaustin todenperäisyys.

Vajassa 40 maassa viharikokset raportoidaan ja tilastoidaan vuosittain. Yhdysvalloissa on tästä pisin historia ja tuoreimmat tilastot ovat vuodelta 2019. Rikoksista n. 20 prosentissa motivaationa oli uskontoon perustuva viha, näistä yli 60 prosenttia kohdistui juutalaisiin. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin tuoreimmat viharikostilastot ovat vuodelta 2022. Heille raportoiduista 4429 tapauksesta yli neljäsosa oli antisemitismin motivoima, tehden siitä toiseksi yleisimmän syyn.

Ei ole liioiteltua väittää jokaisen juutalaisen kohdanneen jossain elämänsä vaiheessa antisemitismiä. Tapaukset vaihtelevat nimittelystä suoraan tai epäsuoraan syrjintään, väkivaltaan tai sillä uhkailuun. Erityisen vahvana se näkyy internetissä ja sosiaalisessa mediassa.

Antisemitismi Suomessa

Yhtäläiset kansalaisoikeudet eivät ole Suomessakaan taanneet juutalaisille turvaa antisemitismiltä, joka on kasvanut etenkin viime vuosina. EU:n perusoikeusviraston marraskuulta 2021 peräisin oleva raportti kertoo antisemitismin kasvaneen maailmanlaajuisen koronapandemian aikana. Raportti myös kertoo antisemitismin olevan niin arkipäiväistä, että suurin osa juutalaisvihamielisyyden motivoimista teoista ja viharikoksista jää raportoimatta.

Myös Sisäministeriön julkaisema Kansallisen väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ekstremismin ennalta ehkäisyn toimenpideohjelma 2019–2023 toteaa suomalaisiin juutalaisyhteisöihin kohdistuvien uhkien kasvaneen. Samaa kertoo myös Suomessa Ihmisoikeuskeskuksen ja Valtioneuvoston alkuvuodesta 2024 teettämä selvitys. Yli 80 prosenttia siihen haastatelluista kokee antisemitismin kasvaneen viimeisen viiden vuoden aikana. Myös Suomessa suurimmaksi ongelmaksi koettiin verkossa ilmenevä viha, minkä lisäksi esiin nostettiin sen rooli mediassa ja politiikassa.

Lisäksi selvitys huomauttaa eri hallitusten rasisminvastaisten ohjelmien toimenpiteiden olevan antisemitismin kohdalla riittämättömiä: vaikka sekä antisemitismissä ja rasismissa on yhteisiä piirteitä, ei rasismi ei yleensä ilmene salaliittoajatteluna, kun taas antisemitismille se on tyypillistä. Tähän kuuluvat niin väitteet siitä, kuinka juutalaiset joko hallitsevat maailmaa tai pyrkivät siihen, samoin kuin holokaustin kiistäminen. Juutalaisten on väitetty olleen mm. WTC-iskujen taustalla, samoin koronapandemiaa tai erityisesti siltä suojautumista vastaan kehitettyjä rokotusohjelmaa väitettiin rokotekriittisissä piireissä ”sionistisen globalistielitistisen salaliiton” tekeleeksi. Näillä on tapana saada sijaa etenkin internetissä. Haastatellut nostivat esiin myös pettymyksensä siihen, että antisemitismiä esiintyy myös rasismin vastustajien puheenvuoroissa.

Antisemitismi ja sen pelko vaikuttaa ihmisten arkeen niin, että melkein puolet vältti juutalaisissa tapahtumissa käymistä. Liki 40 prosenttia kertoi olevansa käyttämättä koruja tai muuta esineistöä, jonka perusteella heidät voitaisiin tunnistaa juutalaisiksi. Perinteisesti uhka on tullut äärioikeiston suunnalta, mutta Israelin ja Palestiinan välinen konflikti - etenkin lokakuussa 2023 alkanut sota - on tuonut vihamiehiä myös muista leireistä.

Helsingin synagoga saa osakseen uhkailuviestejä ja ilkivaltaa kuukausittain, minkä vuoksi sen vartioinnin vaatimat turvallisuuskulut ovat nousseet merkittävästi. Kuluja on pyritty kattamaan mm. erinäisin keräyksin, mutta niiden kasvettua ja uhan muututtua entistä todennäköisemmäksi on niitä varten myönnetty avustus liitetty osaksi valtion tulo- ja menoarviota.

Kristalliyön vuosipäivänä marraskuussa 2021 seurakunnan aidalle tuotiin nimetön kukkalähetys, jonka mukana tullut viesti toisti Auschwitzin pahamaineisen tuhoamisleirin portista kaikkien tuntemaksi nousseet sanat ”Arbeit macht frei”. Tämän lisäksi niin synagogaan kuin Israelin suurlähetystöön on viime vuosina kiinnitetty Hitlerin kuvia, natsien juutalaisvainoille kunniaa tekeviä tarroja ja seurakunnan kiinteistöä on töhritty. Häpäisyltä ei ole säästynyt myöskään Haminan muuten varsin huonosti tunnettu hautausmaa, jossa huhtikuussa 2020 kaadettiin yksi hautakivi ja toiseen maalattiin iso valkoinen hakaristi.

Turvallisuuskysymyksiä joudutaan jatkuvasti miettimään myös Or HaTzafonin kokoontumisia järjestettäessä ja niistä ulkopuolisille tietoa annettaessa, mikä on pienin resurssein toimivan, mutta samalla avoimuuteen pyrkivän yhteisön kohdalla hyvin haastavaa.

Holokausti

Holokausti on ihmiskunnan suurin, yhden tai useamman ihmisryhmän hävittämiseen tähtäävä kansanmurha, jonka laajuutta ja pahantahtoisuutta on vaikea ymmärtää tänäkään päivänä.

Juutalaisten lisäksi siinä murhattiin niin romaneja, seksuaalivähemmistöjä kuin vammaisia. Natsi-Saksan vuosina 1941–1945 toteuttamassa holokaustissa tapettiin yhteensä noin 10 miljoonaa ihmistä. Uhreista ainakin kuusi miljoonaa oli juutalaisia ja siinä menehtyi kaikkiaan 2/3 Euroopan juutalaisista.

Taustaa

1930-luvulle tultaessa juutalaiset olivat asuneet Euroopassa jo kahden tuhannen vuoden ajan. Saksassa juutalaisia asui puoli miljoonaa ja siltikin he muodostivat alle prosentin koko maan väestöstä. Se ei kuitenkaan estänyt 1934 Saksan johtoon noussutta Adolf Hitleriä valitsemasta heitä syntipukiksi kaikkiin Saksan silloisiin ongelmiin.

Ongelmia Saksalla toki oli, etenkin taloudellisia, mutta niiden syyt olivat ihan muualla. 1918 päättyneen ensimmäisen maailmansodan häviö oli ollut Saksalle nöyryyttävä kokemus, jossa he menettivät eniten sotilaitaan, suurvalta-asemansa sekä lopulta myös kasvonsa: Versailles’n rauhassa Saksa nimettiin koko sodan syypääksi ja tuomittiin maksamaan sotakorvauksia, jotka romahduttivat maan talouden. Hitlerin kansallissosialistinen ideologia onnistui myymään saksalaisille ajatuksen siitä, että avain suurvallaksi ja taloudellisen hyvinvointiin paluuseen oli hankkiutua eroon maan juutalaisista. Vaikka hänellä ei aluksi
ollut juurikaan kannatusta, maailmantalouden romahdettua ja aiheutettua
Saksassa suurtyöttömyyden sekä hyperinflaation onnistuivat kansallissosialistit
pääsemään valta-asemaan.

Valtaan päästyään Hitler aloitti maan juutalaisvähemmistöön kohdistuvat sortotoimensa ns. Nürnbergin lakien muodossa. He eivät enää saaneet palvella armeijassa, toimia virkamiehinä tai harjoittaa useaa muutakaan ammattia. Näihin kuuluivat mm. koulutus ja lääketiede. Juutalaisten kirjailijoiden teokset kiellettiin, juutalaisten omistamia liikkeitä käskettiin boikotoimaan, niitä vastaan hyökättiin ja lopulta juutalaiset joutuivat luovuttamaan ne ”arjalaiskäsiin”. Juutalaiset lapset heitettiin ulos kouluista, eivätkä juutalaiset lopulta saaneet edes tilata sanomalehtiä. Rajoitukset ulottuvat myös yksityiselämän puolelle: juutalaiset eivät enää saaneet avioitua kenenkään muun kuin juutalaisen kanssa, minkä lisäksi myös muut suhteet oli ankarasti kielletty. Täysivaltaiset kansalaisoikeudet omatakseen oli ihmisen Natsi-Saksassa oltava arjalaisverta. Kaikki muut katsottiin valtion alamaisiksi ilman oikeuksia, sillä heidät luokiteltiin rotupuhtaan valtion vihollisiksi.

Elämästä Saksassa tuli mahdotonta, mikä sai monet juutalaiset tekemään raskaan päätöksen kotimaansa jättämisestä. Vielä tässä vaiheessa se oli mahdollista, mutta hintalappu oli kova: juutalaiset joutuivat lähtiessään luovuttamaan jopa 90 prosenttia omaisuudestaan ”veroina”. Pian ongelmaksi nousi myös se, ettei maailmassa juurikaan ollut enää maita, jotka olisivat suostuneet ottamaan vastaan juutalaispakolaisia. 1938 Sveitsi jopa pyysi Saksaa merkitsemään juutalaisten passit J-kirjaimella, jotta nämä osaisivat käännyttää heidät jo rajalla.

Natsit harkitsivat myös erinäisiä pakkosiirtokeinoja, jolla kaikki saksanjuutalaiset olisi saatu karkotettua, mutta tämän osoittauduttua mahdottomaksi, päädyttiin toisenlaiseen, lopulliseen ratkaisuun. Tämä, eli juutalaisten eliminointi heidät murhaamalla, alkoi vuonna 1941 ja ulottui lopulta koko Euroopan juutalaisiin.

Miljoonia murhattuja

Hitlerin tavoitteiden megalomaanisuudesta saatiin vihiä jo tammikuussa 1939, jolloin hänvaltiopäivillä pitämässään puheessa ennakoi toista maailmansotaa ja sanoi mahdollisen sodan merkitsevän koko Euroopan juutalaisten hävittämistä.

Hitlerin liittolaisten kautta antisemitistinen lainsäädäntö otettiin käyttöön myös muissa Euroopan maissa. Syyskuun lopulla 1939 Saksa hyökkäsi Puolaan, aloittaen toisen maailmansodan, ja alkoi karkottaa sinne juutalaisia myös Itävallasta ja Tsekkoslovakiasta. Ensimmäinen ghetto Puolaan perustettiin jo enne lokakuun loppua.

Vähän myöhemmin juutalaisten täytyi alkaa käyttää keltaista tähteä tai hihanauhaa. Syyskuunalussa 1941 tähän pakotettiin myös saksanjuutalaiset ja saman kuun lopussa suoritettiin ensimmäinen varsinainen joukkomurha Ukrainan Bab Yarissa. Tapettuja oli 33 000. Vielä tuolloin juutalaiset ammuttiin, mutta samaan aikaan suunnitteilla olleen Wannseen   kokouksessa, jossa paitsi allekirjoitettiin Euroopan juutalaisten kuolemantuomio, myös lanseerattiin liikkuvia teloitusjoukkoja tehokkaampi keino: tuhoamisleirit.

Ensimmäiset keskitysleirit (Dachau 1933, Sachsenhausen 1936, Buchenwald 1937) oli perustettu jo vuosia aiemmin, mutta vielä tuolloin niitä käytettiin Hitlerin poliittisten vastustajien rankaisemiseksi. Puolassa sijainnut Auschwitz oli perustettu 1940 ja myös Birkenauna tunnettu Auschwitz II vuonna 1941. Näihin kuljetetut siviilit olivat lähinnä puolalaisia, kunnes juutalaisten pakkokuljetukset alkoivat vuoden 1942 alkupuolella. Osa juutalaisista tapettiin saman tien Auschwitziin saapumisen jälkeen kaasukammioissa, osa joutui pakkotyöhön. Joukkotuhontaa mm. kaasua käyttämällä oli käytetty jo aiemmin puhtaasti tuhoamistarkoitukseen rakennetuilla paljon pienemmillä Belzec:in, Sobibor:in
ja Treblinkan leireillä.

Keskitysleirien asukkaat näkivät nälkää, mikä alkeellisiin oloihin yhdistettynä johti tappavien kulkutautien leviämiseen. Lisäksi keskitysleireille tuotuihin kohdistettiin muuta sadistista väkivaltaa ja heitä käytettiin epäinhimillisissä lääketieteellisissä kokeissa. Kaikkiaan holokaustissa tapettiin noin kuusi miljoona juutalaista, eli kolmasosa kaikista maailman juutalaisista. Heistä yli miljoona kohtasi loppunsa Auschwitz-Birkenaussa. Heistä joka viides oli lapsi tai nuori. Auschwitz vapautettiin 27.1.1945. Vapauttajien eli puna-armeijan sotilaiden kerrotaan löytäneen paikalle leirialueen ympärillä jatkuvasti leijuneen, krematorioissa yötä päivää poltettujen ruumiiden hajun perusteella. Sitä seuraavina kuukausina vapautettiin muitakin leirejä. Keskitysleirien painajainen ei kuitenkaan päättynyt siihen: Stutthofin, Ravensbrückin ja Auschwitz-Birkenaun leireiltä on raportoitu satoja tapauksia, joissa vapauttajat raiskasivat yhä hengissä olevia juutalaisnaisia ja -tyttöjä. Tänään tammikuun 27.päivää vietetään maailmanlaajuisena holokaustin uhrien muistopäivänä.

Suomenjuutalaiset ja holokausti

Suomen asema jatkosodassa oli erilainen kuin sitä edeltäneessä talvisodassa, koska tällä kertaa sille oli aseellista ja materiaalista apua antamassa Saksa. Tämä asetti Suomen armeijan riveissä taistelevat suomenjuutalaiset erikoiseen asemaan (lisää aiheesta täällä). Myös Suomelta yritettiin kysellä halukkuutta ”ratkaista juutalaisongelmansa” mutta silloinen pääministeri oli ilmoittanut, ”ettei Suomella ole juutalaisongelmaa.” Samoin vastasi hänelle osoitettuihin uteluihin armeijan ylipäällikkö Mannerheim, joka sanoi että ”hänen armeijassaan oli vain suomalaisia sotilaita, eikä näistä vietäisi yhtäkään pois muutoin kuin hänen kuolleen ruumiinsa yli.”

Suomi ei siis luovuttanut juutalaisiaan Natsi-Saksalle. Suomeen oli kuitenkin sodan aikana paennut juutalaispakolaisia muista maista, joita Suomen juutalaisväestö parhaansa mukaan tuli ja auttoi jatkamaan matkaansa turvallisempaan maahan. Näistä pakolaisista Suomi luovutti loppuvuodesta 1942 Natsi-Saksalle kahdeksan henkilöä, sillä myös Suomen silloisessa hallituksessa toimi natsimyönteisiä tahoja. Kaikki viettiin Auschwitziin, missä heidät murhattiin. Nuorin heistä oli vasta vuoden ikäinen vauva.

Heidän muistonsa kunniaksi suomalaisvapaaehtoisten vuonna 1971 perustama moshav on nimetty Yad Hashmonaksi (”heidän kahdeksan muisto”). Jo edellisenä vuonna Helsingin juutalainen seurakunta pystytti sisäpihalleen näille kahdeksalle omistetun muistomerkin. Suomen valtio sen sijaan esitti virallisen anteeksipyyntönsä asiasta vasta vuonna 2000, jolloin Tähtitorninmäellä paljastettiin heidän muistomerkkinsä.  2019–2020 eri puolille Helsinkiä asennettiin ns. kompastuskivet (saks. Stolperstein), joihin heidät on myös ikuistettu.

Vaikka suomenjuutalaisia ei holokaustissa tapettukaan, heidän sukulaisiaan kyllä. Suomessa on myös asunut keskitysleireiltä selviytyneitä, sillä sodan jälkeen heitä muutti Suomeenkin. Heistä viimeinen, Nena Kafka, menehtyi 2023.

Miten holokausti oli mahdollista?

Jälkeenpäin tulleet sukupolvet ovat yksi toisensa jälkeen kysyneet, miten oli mahdollista, että holokaustin kaltainen hirmuteko on mahdollista toteuttaa sivistyneessä Euroopassa, jossain Saksan kaltaisessa maassa, ja vieläpä vain joitain vuosikymmeniä sitten. Ei se mahdollista olisi ollutkaan, ellei ajatuksen taakse olisi saatu myös huomattava osa ihan tavallisista saksalaisista. Siinä vaiheessa, kun heidän kollegansa menettivät työnsä, elantonsa ja oikeutensa, eivät he nousseet vastarintaan. Kun heidän naapureitaan alkoi kadota, jatkoivat he elämäänsä niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Vaikka he eivät aktiivisesti olisi olleet kaasuttamassa tai ampumassa kanssakansalaisiaan, olivat he passiivisuudellaan ja välinpitämättömyydellään edesauttamassa sitä.

Miten on mahdollista, ettei ketään kiinnostanut? Koska pohjatyö oli alkanut jo paljon ennen kuin karjavaunut kohti keskitysleirejä lähtivät liikkeelle tai ensimmäinen erä juutalaisia lukittiin kaasukammioon. Se oli alkanut valheilla ja propagandalla, jota vastaan juutalaisten kaltainen pieni vähemmistö ei pystynyt puolustautumaan. Heitä syytettiin asioista, joihin heillä ei ollut mitään valtaa. Ihmiskunnan historiassa aivan liian pitkään eläneet antisemitistiset stereotypiat valjastettiin käyttöön ja niiden avulla uskoteltiin kansalle juutalaisten olevan sekä heitä alempiarvoisia että vaarallisia. Juutalaisista levitetyillä valheilla lietsottiin pelkoa, huolta ja vihaa. Kansa oli turhautunut tilanteeseensa ja tarvitsi tyytymättömyydelleen ja vihalleen kohteen. Hitler osoitti sen heille ja loppu on historiaa. Siinä vaiheessa, kun ihmisiä alkoi kadota jäljettömiin ei ketään enää kiinnostanut koska eihän juutalaisia enää nähty edes ihmisinä.

Samalla lailla jälkeenpäin tulleet sukupolvet ovat vakuuttaneet, kuinka he olisivat toimineet toisin ja tuudittautuneet uskoon siitä, ettei mitään tuollaista voisi enää tapahtua. Kyllä voisi. Ja on tapahtunutkin. Ainoa keino todella estää holokaustin kaltaisia tragedioita koskaan tapahtumasta on tunnistaa niitä edeltävät askelmerkit. Se ei koskaan lähde massamurhista. Se lähtee jonkun tietyn vähemmistöihmisryhmän demonisoinnista; siitä, että vallanpitäjät ottavat heidät silmätikukseen, antavat esimerkillään siunauksen vihamieliselle retoriikalle ja tekevät heistä maalitauluja. Se lähtee siitä, että vallanpitäjät suuntaavat seuraajiensa huomion tähän ihmisryhmään ja saavat kansan uskomaan, että juuri he ovat syynä sille, että muilla/ yhteiskunnalla menee huonosti. Ja mitä pidempään ja vapaammin tätä vihapuhetta käytettään, sitä enemmän kansa siihen turtuu.

Näin toimimalla vallanpitäjät tietoisesti venyttävät hyväksyttävyyden rajoja koko ajan kauemmas siitä, missä varoituskellomme olisivat alkaneet aikaisemmin soida. Osa tätä taktiikkaa on myös vihapuheen ja siihen sekä kuukuvat että sen mobilisoiman viharikollisuuden vähättely ja delegitimointi: jos tarkoituksena on rapauttaa jonkun vähemmistön ihmisarvoa, niin eihän heille silloin voi suoda ihmisarvoista kohteluakaan, kuten oikeutta.

Siksi antisemitismiin ja muuhun vähemmistöjä vastaan suunnattuun vihaan täytyy reagoida hyvissä ajoin. Emme voi jäädä odottamaan, mihin vihapuhe tällä kerta vie ja kuinka nopeasti. Sille on pistettävä stoppi heti alkuunsa.

Israel

On selvää, että Israel ja Jerusalem ovat näytelleet olennaista roolia juutalaisuuden synnyssä. Israel ja Jerusalem säilyivät kuitenkin olennaisena osana niin arjen uskonnollisia perinteitä, juhlapyhiä kuin ihmisen elämän eri vaiheita myös diasporan alettua. Israel on tärkeä paitsi juutalaisuuden synnyinmaana, myös toiselta merkitykseltään juutalaisena kansana. Juutalaisuuden tärkein ja eniten toistuva rukous on shema, joka käännettynä kuuluu: ”Kuule oi Israel, Herra on Jumalamme, Herra on yksi.”

Vielä tänäänkin tietyt päivittäin toistuvat rukoukset esitetään Jerusalemiin suuntaan kääntyen. Pesahin seder-ateriat sekä Jom Kippur-sovituspäivän Ne’ila- palvelus päättyvät toivomukseen siitä, että niitä jo ensi vuonna taas Jerusalemissa vietettäisiin. Monet, etenkin ortodoksien käyttämät rukouskirjat eli siddurit pitävät sisällään rukouksen niin seurakunnan asuinmaan kuin Israelin puolesta. Tisha B’Av eli Av-kuun 9. päivänä vietettävä paastopäivä on Jom Kippurin ohella juutalaisen kalenterin synkin päivä, jolloin surraan tuona päivänä tapahtuneita, Jerusalemin temppeleiden tuhon kaltaisia juutalaisen kansan historiaa määrittäviä tragedioita.

Jerusalemin tuhoa ei unohdeta myöskään ihmiselon valoisimpana hetkenä kuten häissä: tätä symboloi se monelle ainakin elokuvista tuttu tapa, jossa juuri vihityn juutalaispariskunnan sulhanen rikkoo jalallaan lasin. Israel on läsnä myös ihmisen päättäessä maallisen vaelluksensa: jokainen juutalainen haudataan mukanaan ripaus Israelin maata, jotta hän edes symbolisesti tulisi haudatuksi pyhään maahan.

Diasporasta sionismiin

Diasporan myötä juutalaisuus alkoi levitä myös Israelin ulkopuolelle maanpakoon joutuneiden juutalaisten etsiessä uusia paikkoja, missä aloittaa elämänsä uudelleen. Kautta aikojen juutalaisia kohdeltiin kuitenkin parhaassakin tapauksena tosien luokan kansalaisina, joita säätelevät määräykset rajoittivat mm. sitä, missä he saivat asua ja mitä ammatteja harjoittaa. Esimerkiksi Ruotsissa juutalaisten annettiin toimia sairaanhoitajina vasta 1951 säädetyn uskonvapauslain jälkeen.

Yleensä juutalaisviha näkyi kuitenkin suoranaisina vainoina, joita lietsottiin juutalaisista levitettyjen valheellisten väittämien ja muun propagandan avulla. Sortotoimenpiteitä, pogromeja, joukkomurhia, väkivaltaa, josta kukaan ei joutunut vastuuseen. Esimerkkejä löytyy kuta kuinkin kaikkialta, mihin juutalaiset asettuivat. Karmein näistä löytyy meiltä Euroopasta. Vain joitain vuosikymmeniä sitten Hitlerin kaltaisen johtajan oli mahdollista nousta valtaan ja melkein onnistua pyrkimyksessään hävittää kokonainen kansa.

Euroopan suunnan muuttaneen valistusliikkeen peruja oli myös demokratian eli kansanvallan nousu, samoin kuin 1800-luvun puolesta välistä vahvistunut kansojen vapautta ja itsemääräämisoikeutta ajava kansallisuusaate. Juutalaisen valistusliikkeen, haskalan, piirissä se tarkoitti kansallisen identiteetin voimistumista. Tätä tuki myös vuosisatojen saatossa syntynyt kokemus siitä, että minne he menivätkin, heitä kohdeltiin muukalaiskansana. Kaikki tämä johti ymmärrykseen siitä, että ainoa valtio, jossa juutalaiset voisivat koskaan olla täysin turvassa, olisi heidän omansa.

Näistä lähtökohdista syntynyt sionismi perustui sille, että siinä missä muillakin kansoilla, myös juutalaisilla oli oikeus vapauteen, omaan valtioon ja itsemääräämisoikeuteen. Juutalaisia oli, olkoonkin että vähemmän kuin aikanaan, asunut aina Israelissa – läpi koko tämän ajan. Erityisesti alueelle suuntautuvaa muuttoliikettä olivat vuosisatojen saatossa vauhdittaneet pakkokäännyttämiset ja maanpakoon häädöt, joiden seurauksena 1400-1500-lukujen vaihteessa tuhansia juutalaisia pakeni Espanjasta ja Portugalista, kasvattaen Tsafedin kaupungin tuolloin osmanni-imperiumin hallitseman Palestiinan isoimmaksi.

Ensimmäinen sionistinen maailmankonferenssi pidettiin ennen vuosisadan loppua, ensimmäinen suuri nationalismiaatteen innoittama muuttoaalto eli aliyah oli puolestaan alkanut jo 1880-luvulla.

Vaikka motivaatiot monella sionismin johtohahmolla olivat varsin sekulaarit, oli tavoitteena aina ”kotiinpaluu” Israeliin. Lähi-itä oli läpi historiansa vaihtanut hallitsijaa eri dynastioiden ja valloittajien tullessa ja mennessä ja viimeiset vuosisadat sitä hallinneen ottomaani-imperiumin rapistuessa päätyi se lopulta britti-imperiumin käsiin. Lupauksia juutalaisvaltion perustamisesta alettiin tehdä jo 1916 mutta vuosikymmeniä kestänyt kädenvääntö johti konkreettisiin lopputuloksiin vasta holokaustin jälkeen, kun Yhdistyneet Kansakunnat teki 1947 jakosuunnitelman alueen jakamisesta juutalaisvaltioksi ja arabivaltioksi. Israel julistautui itsenäiseksi vuonna 1948 ja aloitti tulevaisuutensa rakentamisen. Kansallisiksi symboleikseen se omaksui jo yli 1500 vuoden ajan juutalaisuuden symbolina toimineen Daavidin tähden (lippu) sekä jo temppelistä tutun menoran (vaakuna). Maan kielenä toimi jälleen heprea, joka oli vuosisadan vaihteessa elvytetty pelkkään uskonnolliseen käyttöön jääneestä muinaisjäänteestä eläväksi, puhutuksi kieleksi.

Israelin julistautuminen itsenäiseksi aloitti ensimmäisen sen itsenäisyyden ajan sodista useiden arabivaltioiden aloittaessa hyökkäyksensä. Itsenäistymisen sekä arabiliittouman häviöön päättyneen sodan seurauksena arabivaltioissa jo vuosituhansien ajan asuneet liki yhteensä liki miljoonasta juutalaisesta koostuneet yhteisöt joutuivat koston kohteeksi: heidät ajettiin ulos maistaan ja heidän omaisuutensa takavarikoitiin, minkä jälkeen hekin asettuivat Israeliin.

Juutalaisuus ja Israel

Juutalaisuuden eri suuntausten suhtautuminen Israeliin muuttoon, pyrkimyksiin perustaa Israel uudelleen sekä nyky-Israeliin vaihtelevat ääripäästä toiseen. Samoin nämä ovat niin suuntausten kuin yksittäisten juutalaisten kohdalla vaihdelleet ymmärrettävästi ajankohdasta riippuen.

Reformijuutalaisuus ei perinteisesti ole ollut sionismin suurimpia kannattajia ja alkoi 1800-luvun puolivälistä lähtien jopa poistaa rukouksistaan kaikki viittaukset paluusta Siioniin ja juutalaisvaltion uudelleen perustamisen. Pyrkimyksessä tulla lähemmäksi ympäröivää väestöä juutalaisuus koettiin nimenomaan uskonnoksi eikä kansaksi.

Aikojen saatossa ja erinäisten historiallisten tapahtumien vaikutuksesta näkemykset ovat tämänkin suhteen muotoutuneet uusiksi, mikä näkyy vuonna 1997 pidetyn konferenssin lausunnoissa. Näissä muistutetaan juutalaisiin vuosituhansien saatossa kohdistuneesta vainosta ja sen synnyttämästä tarpeesta turvallisuuteen. Tänään yksi reformijuutalaisuuden 35 periaatteesta on usko juutalaisten jakamaan siteeseen Israeliin sekä sen itsenäisyysjulistuksessa lueteltuihin tavoitteisiin, mutta korostaa sellaisen yhteiskunnan tärkeyttä, missä ihmis- ja kansalaisoikeudet sekä uskonnonvapaus taataan kaikille sen kansalaisille ja sitoutuu pyrkimyksiin saavuttaa rauha kaikille alueen asukkaille sekä tukea sen kehitystä.

Viime vuosikymmenten poliittinen kehitys on johtanut siihen, että näkemykset Israelin toimista vaihtelevat reformijuutalaisten keskuudessa yksilöstä toiseen siinä missä muunkin väestön kohdalla.

Taglit

Israelin valtion synty ja sen olemassaolon turvaaminen on koettu tärkeäksi myös diaporajuutalaisten parissa ja se on perustamistaan seuranneina vuosikymmeninä saanut paljon tukea ja lahjoituksia maailman juutalaisyhteisöiltä ja yksittäisiltä juutalaisilta. Kuten edellä mainittiin, Israel ja Jerusalem ovat pysyneet keskeisenä osana juutalaista uskontoa ja tätä henkilökohtaista sidettä pyritään vahvistamaan myös eri toimijoiden järjestämin aktiviteetein. Näihin kuuluvat erilaiset Israelissa järjestettävät kesäleirit, vapaaehtoistyöohjelmat sekä 1999 aloitettu Taglit- ohjelma, joka tänään on maailman suurin opetuksellisen turismin organisaatio. Kuluneiden 25 vuoden aikana siihen on osallistunut yli 850 000 juutalaisnuorta liki 70 maasta.

Mm. eri lahjoituksin tuetun ohjelman puitteissa juutalaiset nuoret - ohjelma on tarkoitettu 18-26-vuotiaille – viettävät 10 päivää Israelissa, ”juuriinsa” tutustuen ja Israel-suhdettaan ja juutalaista identiteettiään syventäen. Sen puitteissa koetut tapaamiset muista maista peräisin olevien juutalaisnuorten kanssa tarjoavat myös mahdollisuuden solmia ystävyyssuhteita, oppia näiden maiden tilanteesta ja tarjota vertaistukea esimerkiksi kunkin kokeman antisemitismin suhteen.

Aliyah

Ensimmäisiä lakeja, mitä juuri itsenäistynyt Israel sääti, oli ns. paluulaki, joka tarjosi mahdollisuuden aliyaan eli Israeliin muuttoon ja sen kansalaisuuteen. Laki rajasi määritti juutalaisuuden käyttäen samaa määritelmää, jolla natsi-Saksa jaotteli ihmiset arjalaisiin ja elinkelvottomiksi katsottuihin rotuihin: paluulaki mahdollistaa aliyan juutalaiselle, sellaisen lapselle tai sellaiselle, jonka isovanhemmista vähintään yksi oli juutalainen. Laki ei kuitenkaan koske juutalaisia, jotka ovat kääntyneet toisen uskonnon harjoittajiksi tai vakaviin rikoksista tuomittuja juutalaisia.

Myöskin käännynnäisillä on oikeus aliyaan, joskin heidän kohdallaan prosessi on haasteellisempi siksi, ettei Israelin päärabbinaatti tunnusta suurinta osaa ulkomailla tehdyistä kääntymyksistä. Rabbanut eli Israelin päärabbinaatti ei myöskään virallisesti laske juutalaiseksi muita kuin ortodoksijuutalaiset tai siihen heidän tunnustamansa rabbin johdolla kääntyneet. Israel kuitenkin ottaa vakavasti roolinsa juutalaisten suojelemiseksi kaikkialla, minkä nojalla myös reformijuutalaisilla on mahdollisuus aliyaan, kunhan heidän kääntymyskurssinsa täyttää tietyt sille asetetut kriteerit (kesto, kattavuus, sisältö) ja mikäli käännynnäinen voi osoittaa olleensa kääntymyksensä jälkeenkin aktiivisesti mukana yhteisössään, yleensä useamman vuoden ajan.

Aliya on pitkä ja aikaa vaativa prosessi, jota varten hakijan täytyy toimittaa hakemuksensa tueksi lukuisia asiakirjoja. Yhdysvalloissa ja Kanadassa - mistä suurin osa maahanmuuttajista tulee – asuvilla on byrokratiassa luovimisessa apunaan eri organisaatioita. Antisemitismin vahvistuessa Euroopassa, etenkin 7.10.2024 alkaneen sodan jälkeen, yhä useampi ei tunne enää olevansa turvassa omassa kotimaassaan. Tämä on johtanut aliya-hakemusten kasvuun mm. Ranskassa.