Kuka on juutalainen?

Perinteisessä tulkinnassa juutalaiseksi lasketaan juutalaisesta äidistä syntynyt lapsi. Reformijuutalaisuus hyväksyy laajalti myös juutalaisen isän kautta periytyneen statuksen. Syntymän lisäksi juutalaiseksi voi tulla myös kääntymällä, jonka jälkeen edes ortodoksinen halakha ei periaatteessa tee eroa syntyperäisen ja käännynnäisen juutalaisen välillä. Vaikka juutalaisuus ei ole koskaan pyrkinyt käännyttämään muita, on siihen alusta saakka liittynyt myös ulkopuolisia. Tunnetuin heistä on Ruth (Ruut 1-4).

Juutalaisuuteen kääntyminen on aikaa, henkistä kapasiteettia sekä sitoutumista vaativa prosessi, johon ryhtymistä kannattaa miettiä tarkoin. Itse kääntymyshän ei ole minkään päätös, vaan koko loppuelämän mittaisen matkan aloitus. Sekulaarissa tai uskonnottomassa kodissa kasvaneelle voi olla hyvinkin haastavaa omaksua juutalaisuuden kaltainen elämäntapa: kokonaan uusi kalenteri juhlapyhineen, päivittäisine tai viikoittaisine rituaaleineen sekä mm. ruokavalioon liittyvine perinteineen.

Itse giyur eli kääntymisprosessi oppitunteineen ja käytännön uskonnolliseen elämään osallistumisineen voi viedä kaksikin vuotta. Kääntyjän odotetaan syventyvän juutalaisuuteen niin teoriassa (oppikirjat, luennot, mahdolliset kirjalliset tehtävät) kuin käytännössä yhteisönsä elämään aktiivisesti osallistumalla. Yhteisöllisyys on niin olennainen osa juutalaisuutta, ettei toista osaa kuvitellakaan ilman toista. Yhteisöstä saa myös tukea uusien asioiden oppimiseen, tietämyksen syventämiseen sekä juutalaisen elämän jakamiseen ja jatkamiseen.

Juutalaisena ihminen on osa paitsi vuosituhantista ketjua, jonka jokaisen linkin tehtävä on siirtää perinne seuraavalle sukupolvelle juutalaisuuden jatkumiseksi, myös osa kaikkialle maailmaan ulottuvaa perhettä. Tämän huomaa etenkin matkustaessaan ja ihan erityisesti sapatin aikaan: paikalliset yhteisöt avaavat sinulle paitsi synagogansa, myös kotiensa ovet, sillä kenenkään juutalaisen ei pitäisi jäädä sapattina yksin. Jostain löytyy yleensä koti, joka on valmis ottamaan sinut oman sapattipöytänsä ympärille tai taho, josta saat varattua sapattiruoat.

Kunkin kääntyjän giyurista vastaava rabbi seuraa kandidaattien kehittymistä sekä oppineisuuden ja sitoumuksen kasvua ja tekee lopulta päätöksen siitä, katsooko kääntyjän olevan valmis tekemään koko loppuelämäänsä vaikuttavan päätöksen.

Mikäli hän katsoo kokelaan olevan valmis, on vuorossa kolmesta rabbista koostuva beit din eli uskonnollinen tuomioistuin. Kääntyjältä kysymiensä kysymysten sekä niihin saatujen vastausten perusteella beit din tekee päätöksen siitä, hyväksytäänkö tämän kääntymys. Mikäli hän saa puoltavan päätöksen, seuraa mikveen upottautuminen, josta noustessaan kääntyjä symbolisesti syntyy uudestaan. Tätä symboloi myös hänen ottamansa juutalainen nimi.

Koska juutalaiseen elämään sitoutuminen on suuntauksesta riippumatta iso päätös ja tulee perustua ihmisen aitoon haluun liittyä osaksi juutalaista kansaa ja henkilökohtaiseen jumalsuhteeseen, ei ihmisen tule kääntyä siihen ulkopuolisista syistä tai painostuksesta. Suuri osa kääntyvistä tekee niin avioituakseen juutalaisen puolison kanssa ja perustaakseen tämän kanssa juutalaisen kodin, mutta pelkkää naimisiinmenoa ei yksistään pidetä halakhisesti riittävänä perusteena kääntymiseen ryhtymiselle tai sen hyväksymiselle.

Reformijuutalaisten piirissä tehdyt kääntymykset hyväksytään muualla Euroopassa kokoontuvissa beit dineissä (mistä löytyy myös kääntymykseen tarvittava, reformijuutalaisille avoin mikve), mikä tarkoittaa, että kääntymysprosessi vaatii paitsi henkisiä, myös jonkin verran taloudellisia resursseja.

Ashkenaasit, sefardit ja mizrahit

Ensimmäisen juutalaisdiasporan alkaessa ensimmäisen temppelin tuhoamisen jälkeen juutalaisia asettui lähinnä naapurimaihin Lähi-itään kuten Persiaan, myöhemmin myös Pohjois-Afrikkaan. Kun juutalaisdiasporasta tuli toisenkin temppelin tuhon jälkeen ajanlaskun enemmän sääntö kuin poikkeus, alkoi muuttoliike suuntautua muuallekin maailmaan.

Lähi-itään, Pohjois-Afrikkaan ja muihin arabimaihin asettuneet juutalaiset luokitellaan mizraheiksi, orientaalisiksi tai idän juutalaisiksi. Etelä-Eurooppaan, pääosin Espanjaan ja Portugaliin, asettuneita juutalaisia kutsutaan sefardeiksi, mikä tulee heprean kielen Espanjaa tarkoittavasta sanasta. Itäiseen ja Pohjoiseen Eurooppaan asettuneet juutalaiset tunnetaan ashkenaaseina. Tämän termin yhteys Saksaan ei kuitenkaan ole yhtä yksiselitteinen: Raamatussa nimellä viitataan erääseen Nooan tulvan jälkeen syntyneen pojan, Japhetin, jälkeläiseen (1.Moos. 10:3, 1.Aik.1:3). He muodostivat suuria yhteisöjä etenkin Puolaan, Liettuaan, Unkariin, Latviaan ja Romaniaan. Jokainen näistä ryhmistä omaksui alueellaan puhutun kielen (arabian, espanjan, saksan), mutta loi niistä heprean aakkosolla kirjoitetut omat kulttuurikielensä (näistä lisää täällä.)

Mizrahien ja sefardien kohdalla erot ovat häilyvämpiä ja termejä käytetään monesti sekaisin, mutta heidän sekä ashkenaasien väliset erot ovat selviä. Molempien ryhmien perinteet poikkeavat toisistaan mm. heidän käyttämänsä nusachin eli jumalanpalvelusjärjestyksen, perinneruokien sekä tiettyjen kashrut-sääntöjen tulkintojen suhteen. Ashkenaasiortodoksit esimerkiksi pidättäytyvät pesachin aikaan viljatuotteiden lisäksi myös kitniyotiksi luokitelluista ruoista kuten riisistä, siemenistä sekä palkokasveista (pavut, linssit), jotka puolestaan sefardiperinteessä ovat sallittuja.

Juutalaiset ovat historiansa saatossa perinteisesti avioituneet vain oman uskontonsa ja, historiallisista ja logistisista syistä (eri puolilla maailmaa eläneet ryhmät olivat koostumukseltaan varsin homogeenisiä), oman etnisen ryhmänsä sisällä. Tätä nykyä seka-avioliittoja on kasvavassa määrin niin juutalaisten ja ei-juutalaisten kuin ashkenaasien ja muiden ryhmien välillä. Siinä, missä juutalaisuuden katsotaan perinteisessä halakhan tulkinnassa periytyvän äidin kautta, on etnisyyteen perustuva perinne jotain, joka määräytyy pariskunnan miehen kautta. Mikäli vaimo on ashkenaasi, mutta avioituu sefardin kanssa, noudattaa liitosta syntyvä perhe siis sefardiperinteitä.

Ruoka on juutalaisuudessa erottamaton osa juhlapyhiä ja perinteitä ja näissä käytännön erot ashkenaasien ja sefardien/ mitzrahien välillä ovat selkeimmät – ruoat kun molemmissa heijastavat tyypillisiä asumaseutuja, niiden ruokaperinteitä sekä saatavilla olleita raaka-aineita ja mausteita, minkä seurauksena sefardi/mitzrahiruoka on mausteisempaa.

Niin ikään huumori on tärkeää ja juutalaisuudessa elää rikas juutalaisvitsiperinne, jolta ei tämäkään ole jäänyt huomiotta, kuten seuraava tokaisu osoittaa: ”Jumala antoi ihmiskunnalle 10 yksikköä makua, joista yhdeksän meni sefardeille ja yksi ashkenaaseille, jotka onnistuivat hukkaamaan senkin.”