Reformijuutalaisuus

Historiaa

Diasporassa juutalaisuus jatkui käytännössä muuttumattomana kahden vuosituhannen ajan. Vaikka juutalaisuuteen oli alkuajoista lähtien kuulunut väliin hyvinkin vahvasti yhteen ottavia ryhmittymiä, alkoivat suuret murrokset tapahtua vasta 1700-luvun jälkipuoliskolla. Tuolloinen eurooppalaista ajattelua ravistellut valistusliike juurtui myös juutalaisuuteen, joka oli vuosisatojen ajan elänyt diasporassa toisen luokan kansalaisina: vainoja, joukkomurhia, syrjintää kokien. Kansalaisuuden juutalaiset saivat ensimmäisenä Euroopassa Ranskassa vuonna 1791, tuolloinkin vasta tietyn uskollisuuden valan vannottuaan.

Haskala, juutalainen valistusliike, ryhtyi ajamaan juutalaisten kansalaisoikeuksia ja yhdenvertaisuutta lain edessä. Vaikka se pyrkikin vahvistamaan juutalaista identiteettiä mm. juutalaisia sanomalehtiä perustamalla, kannatti se vahvasti juutalaisten integraatiota ympäröivään yhteiskuntaan mm. perinteisestä pukeutumista luopumalla.

Reformijuutalaisuus

Keski-Eurooppa toimi syntysijana myös seuraavalle modernia juutalaisuutta muokanneelle uudistukselle, kun perinteistä juutalaisuutta alettiin sovittaa muuttuvaan aikaan paremmin soveltuvaksi. Tämän uuden suuntauksen, reformijuutalaisuuden ytimessä oli ajatus edistyksellisistä arvoista kuten yhdenvertaisuudesta, modernissa maailmassa elämisestä sekä juutalaisuuden alati kehittyvästä luonteesta. Tämän seurauksena halakhaa, esimerkiksi sapattia ja kashrutin eli juutalaisen ruokavalion noudattamista koskevia määräyksiä, alettiin tulkita vapaammin. Koska suuntauksessa korostuu yksilön henkilökohtainen jumalsuhde, ovat nämä asioita, joiden arjessa toteuttamisen aste jätetään kunkin ihmisen omatunnon päätettäväksi.

Reformijuutalaisuudessa uskotaan, ettei jumalallinen ilmestys suinkaan päättynyt Moosekselle näyttäytymiseen ja lakien antamiseen, joiden mahdollisimman tiukka noudattaminen on jokaisen juutalaissukupolven tehtävä. Suuntauksen oppi-isäksi katsotun Abraham Geigerin mukaan tuo jumaluus jatkaa vähittäistä ilmestymistään ja jokainen sukupolvi on osa tätä ilmestystä tulkitsevaa ja sen sanomaa uudistavaa ketjua.

Kuluneiden 170 vuoden aikana on reformijuutalaisuus vastannut muuttuviin aikoihin monella tapaa. Osoituksena sukupuolten tasa-arvosta naiset ja miehet eivät istu synagogissa erillisissä osioissa tai kerroksissa kuten ortodoksisynagogissa, vaan kaikki ovat yhdenvertaisia toimijoita, joilla on yhtäläiset mahdollisuudet toimia eri rooleissa niin seurakunnassa kuin jumalanpalveluksissa. Naisrabbeja liikkeeseen on vihitty 1970-luvulta lähtien. Niin ikään vanhasta heimoajattelusta ja siihen liittyvästä hierarkiasta on luovuttu: koheneilla ei ole erivapauksia, muttei myöskään heihin ortodoksijuutalaisuudessa kohdistuvia rajoituksia (esimerkiksi sen suhteen, kenen kanssa he saavat avioitua). Seka-avioliitot sallitaan. Perinteisesti juutalaisuuden on katsottu periytyvän matrilineaarisesti eli juutalaisesta äidistä syntyvänä, mutta reformijuutalaisuus tunnustaa myös juutalaisen isän kautta syntyvän lapsen juutalaisuuden.

Vaikka oikeaoppisesti kääntyneet muun uskoiset ovat ortodoksisenkin halakhantulkinnan mukaan ihan yhtä juutalaisia kuin syntyperäiset, on ihmisen käännynnäisyys ortodokseilla näkynyt esimerkiksi näiden juutalaisessa nimessään. Reformijuutalaisuudessa niin käännynnäisiä kuin syntyperäisiä juutalaisia kohdellaan yhtä arvokkaina osana Klal Israelia, juutalaista yhteisöä. Sanomattakin selvää myös on, että seksuaalisten orientaatioiden ja sukupuoli-identiteettien kirjoa edustavia yksilöitä kohdellaan tasavertaisina.

Vaikka yksilön oma autonomia ja jumalsuhde ovat keskeisessä asemassa reformijuutalaisessa ajattelussa, on yhteisöllisyys erottamaton osa myös reformijuutalaisuutta. Seka-aviopareja kannustetaan osallistumaan seurakunnan toimintaan ja opettamaan lapsilleen juutalaisista perinteistä. Messiaan tulemiseen ja uuden temppelin rakentamiseen keskittymisen sijaan reformijuutalainen teologia korostaa tässä hetkessä elämistä ja yhteisön palvelemista.  Siitä, että temppelijuutalaisuuden aika on lopullisesti ohi, kertoo myös se, että etenkin Yhdysvalloissa, missä reformijuutalaisuus on vahvimmillaan, monet käyttävät synagogasta puhuessaan nimitystä temppeli. Teologisen teoreettisuuden sijaan reformijuutalaisuuden painopiste on siis käytännössä, kuten tikkun olam– periaatteen mukaisesti elämisessä, eli maailman korjaamisessa, paremmaksi tekemisessä.

Ottaen huomioon, että juutalaisuus on uskonto, on se ylipäätäänkin jopa hämmästyttävän välinpitämätön kuoleman jälkeisen elämän suhteen. Elämän ei uskota päättyvän kuolemaan, mutta sen jälkeiseen osuuteen viitataan vain termillä Ha-Olam Ha-Ba, tulossa oleva maailma. Emme noudata mitzvoja eli Jumalalta peräisin olevia säädöksiä ja käskyjä saadaksemme jonkin palkinnon taivaassa, vaan niistä syntyvä hyvä elämä – toiset huomioon ottava elämä, joka on hyväksi paitsi yksilölle, myös hänen yhteisölleen – itsessään on se syy.

Reformijuutalaisuuden erkanemisen jälkeen on perinteisestä juutalaisuudesta versonut paitsi muita liberaaleja ja progressiivisia suuntauksia, myös – etenkin Yhdysvalloissa vaikuttava – moderni ortodoksijuutalaisuus. Tänään maailman n. 16 miljoonasta juutalaisesta reformijuutalaisia on liki kaksi miljoonaa, mikä tekee siitä ortodoksijuutalaisuuden jälkeen merkittävimmän suuntauksen.